Toinen sessio

Joulun alle oli sovittuna vielä toinenkin tapaaminen. Tällä kertaa leikkikaverini olikin eräs minulle hieman tutumpi henkilö. Subinanna on juuri se samainen nainen, jolle vuosi - pari takaperin valmistin anaalikoukun ja kasan sidontatankoja. Koukku Tangot
Olimme myös vuosi takaperin Bizarren bileissä samaan aikaan, kumpikin oman avecinsa kanssa saapuneena, mutta sitten muodostimme eräänlaisen haahuilevan neljän hengen seurueen. Ja toki vuosien varrella on kirjoiteltukin on aika paljon asiasta kuin asiasta.
Mitään varsinaisia seksijuttuja emme ole puuhailleet keskenämme, vaikkakin Subinanna sellaisen mahdollisuutta joskus varovasti rohkeni kysyäkin. Aika vain ei ollut tuolloin kovin otollinen, kun mistään vapaasta suhteesta ei vielä tuolloin ollut edes puhetta. Nyt kun tilanne on hieman muuttunut, niin päätin kysäistä, vieläkö hänellä olisi halua tavata.


Jälleen kerran olisi valmisteluihin saanut olla enemmänkin aikaa, mutta onnistuihan tuo noinkin. Yleensä suunnittelen sessioita melko tarkasti etukäteen. Esimerkiksi sellaisia asioita, mitä voisi tehdä ja missä järjestyksessä, millaisia sidontoja, mitä tarvikkeita tarvitaan. Käytännössä homma voi osoittautua hyvinkin erilaiseksi kuin etukäteen osasi kuvitella, mutta se on normaalia. Oikeastaan ei edes kannata yrittää mennä hommaa minkään käsikirjoituksen ja aikataulun mukaan, koska siinä katoaa hommasta sen sielu. Tulee keskityttyä hauskanpidon sijaan ohjeiden lukuun ja tekniseen suorittamiseen. Mutta miksi sitten ylipäätänsä suunnittelen mitään etukäteen? Etukäteen suunnittelemalla minulla on mielessäni useita vaihtoehtoja, joita sessiossa voidaan toteuttaa. Olisi noloa istua sormi suussa miettimässä mitä seuraavaksi voitaisiin tehdä, kun toinen seisoo antautuneena edessäsi. Ja jos jotain keksitkin, niin seuraavaksi huomaisit, ettei sinulla ole niiden toteuttamiseen tarvittavia välineitä. Etukäteen suunnittelemalla minulla on varastossa useampikin ajatus jonka voi toteuttaa, mutta mikään ei estä keksimästä lennosta jotain muuta, jos idea tuntuu hyvältä.

Ennen sessiota juttelin Subinannan kanssa hetken. Vähän katseltiin kammion yleisilmettä ja puhuttiin kai siitä millaista sessiointia olisi luvassa. Tällä kertaa ajattelin vähän rennompaa sessiointia, ei niin kovin vakavaa, ei herroittelua tai sirkustemppuja. Ehkä mielentilaani vaikutti myös edellisen viikonlopun sessiointi, joka oli silloin kovempaa. Sitten myös käytiin pikaisesti läpi turvallisuusasioista, mutta kun kumpainenkaan ei ollut ihan aloittelija, niin ne menivät ihan muutamalla sanalla.

Aloitimme (jo hyväksi havaitulla tavalla) käsien kiinnittämisellä katosta roikkuviin kahlekiinnikkeisiin. Tätä seurasi eräänlainen Shinju -tyyppinen rintakehäsidonta, joka on helpompi tehdäkin silloin kun kädet on nostettu pois tieltä. Sidonta oli hieman oma mukaelmani, pääasiassa sen vuoksi, että köysi oli harmillisesti parikymmentä senttiä liian lyhyt. Mutta kun kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään ammattimainen tapahtuman, niin en antanut sen häiritä itseäni. Parasta melkein olisi, jos olisi oikein pitkä köysi, minkä voisi sitten sidonnan päätteeksi katkaista halutusta kohdasta. Mutta yleensä kaikki köydet vaativat jonkinlaisen päättelykäsittelyn etteivät ne purkaantuisi, ja se taas on hankalaa session aikana. Mutta niin, asiaan.
Subinannalla on varsin hyvänkokoiset rinnat, joita oli kiva puristella takaapäin, kun ne vielä vähän pingottuivat köysien puristuksessa törrömmälle. Samalla työntelin myös sormea kosteaan jalkoväliin Subinannan alkaessa huohottamaan. En tunne kovin hyvin alistuvan osapuolen ajatusmaailmaa, tai millaisessa mielentilassa he ovat leikkien alkaessa. Jaksan vain aina ihmetellä, miten joku syttyy niinkin vähäisestä. :P
Hetken suuria rintoja puristeltuani irrotin käsikahleet katosta roikkuvista ketjuista, ja kiinnitin ne toisiinsa Subinannan selän taakse. Avasin sepalukseni, rullasin kumin päälle. Autoin hänet polvilleen lattialle eteeni, ja hiuksista kiinni pitäen ohjasin kaluni hänen suuhunsa. Tiesin jo ennestään, että Subinanna kykenisi ottamaan kalun varsin syvään. Annoin hänen työskennellä osittain omatoimisesti, mutta välillä ohjailin rytmiä tai syvyyttä pidellen kiinni hänen hiuksistaan ja päästään. Painoin välillä syvään ja pakotin häntä pitämään kaluni syvällä lyhyen aikaa. Se ei ollut vielä mitään kurkkupanoa, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa mennään siihenkin. Aivan pohjaan ei päästy, mutta Subinanna sanoi, että varmaan hyvin lähellä käytiin. Sanoin leikkisästi, että juu, jäi vain joku 4-5 senttiä uupumaan. Mutta kyllä todellisuudessa jäätiin vain sentin tai parin päähän.
Tämän jälkeen pyöräytin Subinannan ylös venytyspenkkiä vasten, nostin hänen oikean jalkansa penkin päälle koukkuun, ja työnnyin sisään takaapäin. Puristus oli kovempi kuin osasin odottaa, ja meinasin laueta vähän liiankin nopeasti. Pidin hetken taukoa ja jatkoin sen jälkeen naimista. En ole varma laukesiko Subinanna tuon lyhyehkön panemisen aikana, mutta ainakin äänestä päätellen se oli lähellä.

Kuvakaappausta videosta


Jouduin siistimään itseäni, ja sen jälkeen päästin Subinannan "lepäämään" sidontalavan päälle, vaikka tiesinkin etukäteen, että varsinaista lepoa siinä ei ehtisi paljoa tulla. Hän makasi selällään, kädet sivuille sidottuna kuin ristillä roikkuen, jalat nostettuna köysien avulla kohti kattoa. Subinanna oli jo joskus aikaisemmin sanonut, että haluaisi ehdottomasti testata panokonetta. Tämä oli siihen hyväksi havaittu ja helppo asento. Leikitin häntä hetken käsin ensin pienemmällä ja sitten suurella sauvalla kokeillakseni kumpi olisi sopivampi, ja päädyin sitten pienempään. Isompi tuntui olevan vähän liian tuskallinen. Panokoneen lykkiessä käytin vibraattoria lisästimulointina sekä nänninipistimiä tehdäkseni Subinannan olosta vaikeamman, eikä kestänyt kovinkaan pitkään kun ensimmäinen orkku tuli. Avasin rintakehäsidonnan Subinannan maatessa orkun jälkimainingeissa puolikuolleena, ja sidoin hänen kummankin rintansa erikseen, pingottaen ne venytykseen katosta riippuvalla köydellä. Muistikuvani ovat jo hieman hataria mitä missäkin järjestyksessä tapahtui, mutta tämän jälkeen hän sai useampia orkkuja ensin pienemmällä sauvalla, sitten isommalla sauvalla käsin leikitettynä, ja taas pienemmällä sauvalla konekäyttöisesti kolme perättäistä orkkua pakotettuna.
Tässä vaiheessa Subinanna jo vapisi ja huusi aika äänekkäästi. Minä halusin vielä jatkaa ihan sormipelillä, koska pidän siitä enemmän kuin leluista. Yllättäen Subinanna tuntuikin villiintyvän neljän sormen syvätyöskentelystä, vaikka ei kovin isoihin juttuihin ollut tottunutkaan. Mielessäni kyllä ajattelin, että jatkossa tähän osa-alueeseen kannattaisi panostaa enemmän.

Pidimme pienen tupakan mittaisen tauon, jonka jälkeen palasimme takaisin kammioon. Kokeilimme vielä syväkurkkutouhua Subinannan maatessa selällään pää roikkuen lavan reunalta, mutta vieläkään ei ihan kokonaan sisään mennyt. Joskus tulevaisuudessa, mikäli vielä tapaamme leikkien merkeissä, haluaisin käyttää häntä sidottuna oikein kunnon kurkkupanoon.
Tämän jälkeen hieman yllättäen Subinanna pyysi minua panemaan häntä, ja minusta se oli ihan kiinnostava ehdotus. Käskin hänet kontalleen lavan päälle, nain häntä niin syvään takaapäin kuin pystyin. Painoin hänen päänsä ja rintansa lavaa vasten, pitelin itse kiinni kahleiden ketjuista ja nautiskelin oikein kunnolla naimisesta. Subinanna sai tuona aikana ainakin muutaman kerran. Onneksi kamera ei tuolloin ollut päällä, sillä olisin varmasti löytänyt vielä itseni jostain youtubesta nimimerkillä ihmisgorilla. Heiluin venytyspenkin päällä korkeassa polviasennossa tukea ketjuista ja köysistä ottaen, ja lopulta laukesin aika voimakkaasti eläimellisen mölinän saattelemana. :D Tosin tuossa vaiheessa olimme jo vajonneet laiska koira -asentoon, kun Subinannan voimat olivat loppuneet jo hetkeä aikaisemmin. Mutta se oli oikein kivaa naimista, eikä todellakaan mikään pikapano.
Ovela narttu. Päätti väsyttää minut. Mutta hyvältä tuntui, ja päätimme leikit tällä kertaa siihen.


Tässä sessiossa oli mukana myös jotain uutta ja mielenkiintoista. Subinanna nimittäin halusi viedä kotiin tuliaiseksi miehelleen jotain katseltavaa, ja niinpä taltioin parikymmentä minuuttia pitkän klipin eri kohtauksista sessiomme aikana. On tietenkin hieman hankalaa keskittyä sessioimaan ja kuvata samaan aikaan, joten videopätkästä ei tietenkään tullut mitään järisyttävän hienoa ja ammattimaista, mutta kuulema oli silti tehnyt tehtävänsä. Eli oli videoiden katselun jälkeen ollut vipinää sielläkin suunnassa, ja munaa tullut tuollaisellekin "nymfomaanille" enemmän kuin tarpeeksi. Kiva tapa saada uutta piristystä seksielämään.

Jälkikäteen minusta tuntui, että olisin pystynyt kyllä vähän parempaankin. Tai jotenkin jäin miettimään, mahtoiko Subinanna odottaa jotain enemmän.
Pikkunarttu kysyi myöhemmin, että no, miten sessio meni? Munasinko täysin, vai luulenko että vielä näemme Subinannaa ja hänen miestään vielä uudestaankin? En minä sentään usko että mitään munasin, joten luultavasti tullaan vielä näkemään.

Astetta rajumpaa sessiointia

Minulla oli hiljattain sessiotapaaminen erään itseäni vanhemman naisen kanssa. Käytän hänestä nyt nimimerkkiä Rouva N. Tiedetään, se on aika tylsä ja mielikuvitukseton nimimerkki, mutta ehkä keksin myöhemmin jonkin vähän paremman nimityksen.
Erinäisten syiden vuoksi hän pitää mieluummin matalaa profiilia ja haluaa pysytellä tunnistamattomana, joten jätän myös hänen kuvailemisensa minimiin. Mutta ihan mukava henkilö oli kyseessä, näin kun yksityisesti tutustuttiin. Ja tietenkin tärkeimpänä seikkana, joka siihen tapaamisenkin johtikin, oli kiinnostus samanlaista rajua ja rivoa pervoilua kohtaan kuin minulla. Tapaaminen sovittiin hieman yllättäen ja melko nopealla aikataululla, mutta kyllä nuo tarvittavat valmistelut ehti siitäkin huolimatta tehdä. Eniten oikeastaan mietin kinkykammion lämmitystä ja lämmöneristystä, sitä kun ei oltu koskaan testattu kunnon pakkasilla. Ammulla lämpötila oli -12, mutta aski päivän mittaan lähemmäs kahtakymmentä. Mutta hyvin tuntui lämmitys toimivan, ja onneksi kelikin ehti jo hieman lauhtua iltaa kohti mentäessä. Ja jos lämmitys olisikin pettänyt pahemman kerran, niin tilanteesta olisi silti voinut kaivaa jotain positiivista. Eipähän olisi ainakaan tarvittu köysiä ja kahleita. Kieli vain ulos, ja subi kiinni metallirakenteisiin.


Sessio, jos sitä vielä sessioksi siinä vaiheessa voidaan kutsua, aloitettiin kammion esittelyllä ja pienellä jutustelulla. Annetaan sellainen kuva, että tavallisia ihmisiä tässä ollaan molemmat. Ehkä se rikkoo osaltaan sitä jännitystäkin, jota varmasti molemmilla osapuolilla on. Olen varmaan joskus kirjoittanutkin, että kyllä minäkin jännitän sessioita. Tai en varsinaisesti enää session aikana, mutta ennen niitä. Se ei vain näy päällepäin.
Kävin myös nopsaan läpi turvallisuusasioita. Suuta ei peitetä, ei ainakaan nyt ensimmäisellä kerralla. Mitään erillistä turvasanaa ei ole, sillä en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että suuren hädän hetkellä aletaan muistelemaan mikä akrakadabra tai ananasakäämä se sana nyt olikaan. Riittää kun rääkäisee selvästi jotain tyyliin "Seis!" tai "Lopeta!". Session aikana voi tosin tulla myös vahingossa huudettua jotain tuollaista, mutta niissä tapauksessa keskeytän hetkeksi, ja kysyn oliko kyseessä vahinko vai tarkoitus. Joku voi sanoa että tuollainen pilaa leikin, mutta harvoin kai ensimmäinen leikkikerta on muutenkaan ihan täydellinen. Ja voihan sitä jo etukäteen ilmoittaa, että vääristä hälytyksistä saa sitten rangaistuksen. Tämä nyt on minun tapani toimia.
Sitten vielä piti tarkistaa muutama sekalainen asia, jonka jälkeen oltiinkin jo valmiita itse toimintaan.


Session teemaksi oli sovittu kova, suorastaan raju käyttö. Sinällään se on ehkä hieman rohkea veto ensimmäiseen tapaamiseen, mutta toisaalta riippuu niin henkilöistä ja tilanteesta yleensäkin. Ja ainahan on olemassa mahdollisuus keskeyttämiseen.
Aloitimme kuitenkin ihan rauhallisesti. Ohjasin hänet keskiaikaistyylisen venytyspenkin viereen, joka on uusin tulokas kinkykammion kalustuksesta. Tällä kertaa tätä venytyspenkkiä ei kuitenkaan käytetty sen alkuperäiseen tarkoitukseen, vaan se toimi pelkästään eräänlaisena alustana tai pöytänä.
Kiinnitin hänen kätensä ylös katosta roikkuviin kiinnikkeisiin.
Tämä on ehkä sellainen henkinen raja sessioissa. Se, missä hyppään pois siviiliminästäni, ja minusta tulee käytännön pervo.
Rouva N oli kertonut kiihottuneensa aikaisemmin jo kirjoitellessamme sessiosta, joten ensimmäiseksi - osittain mielenkiinnosta ja osittain nöyryytyksen vuoksi - kokeilin hänen kiihottuneisuuttaan. Työnsin takaapäin kaksi sormeani hänen jalkoväliinsä. Ensin ei tuntunut mitään, mutta hetken päästä löysin kuin löysinkin kostean paikan. Työnsin sormet röyhkeästi sisään, ja heiluttelin niitä sivusuunnassa niin, että kosteus levisi ympäriinsä ja sai aikaan kunnon litinän.
Sanoin jotain tyyliin "Ollaanhan täällä märkänä" ihan vain nöyryttääkseni häntä. Sitten vein etukautta pari sormea sisään, ja venytin sormillani pillua auki toisella kädellä eteen ja toisella taaksepäin, niin että varmaan jo kipeää teki. Ihan sopiva aloitus rivolle ja rajulle leikille.


Tuo asento oli kuitenkin hieman hankala, joten irrotin hänet kiinnikkeistä ja ohjasin makaamaan selälleen venytyspenkin päälle. Sidoin köyden hänen nilkkojensa ympärille, ja vedin ne suoraksi kohti kattoa. Hänen kätensä sidoin hamppunaruilla sivuille venytyspenkin rakenteisiin.
Mulla oli mietittynä jo valmiiksi lajitelma leluja, ja nappasin siitä sellaisen keskikokoisen tai hieman suurehkon pehmeän sauvan, jonka päälle sujautin kumin ja kuorrutin liukkarilla. Rouva N oli kertonut viesteissään, että hänen teki mieli kokeilla varsin rajuja juttuja, isoja leluja, venyttämistä ja sellaista, mutta sellainen ei ollut koskaan onnistunut. Liian tiukka, tehnyt liian kipeää. Niinpä aloitin varovammin tällä lelulla, ja työnsin sen suoraan sisään pohjaan saakka. Se tuntui menevän helposti, joten vaihdoin saman tien varsin suureen kapistukseen, sellaiseen jonka käytettävä pituus on 22 cm ja paksuus 5-7 cm tyveä kohti suurentuen. Löytyy kaupoista nimellä Bally Matador. Ilmeisesti tämä kapistus alkoi selvästi jo tuntua, mutta pohjaan sekin meni. Kokeilin sen jälkeen sormillani, ja  jotenkin tuli jotenkin hyvin perverssillä tavalla kätilömäinen olo.  Totesin nöyryyttääkseni (ja mahdollisesti kiihottaakseni) häntä, että kyllä minä olen aivan varma siitä, että tänä iltana käteni on hänen pillussaan rannetta myöten.

Kävin pyyhkimässä käteni liukkareista, ja kiinnitin tuon edellisen lelun panokoneeseen. Annoin panokoneen työnnellä sauvaa pohjaan saakka, ja nipistelin ja venytin nännejä, tai kiusoittelin klitorista sormillani. Kosteutta kyllä riitti. Rouva N ejakuloi illan aikana vinyylilakanan niin monta kertaa märäksi, ettei yksi pyyhe meinannut riittää sen kuivaamiseen. Lopulta siirsin panokoneen syrjään, pursotin kädelleni liukkaria, ja yksinkertaisesti työnsin sen sisään. Rouva N sai nyt viimeinkin kokea miltä se tuntui. Mutta olipa siinä minullekin jotain jota en ollut ennen kokenut. Nimittäin tuo teeman mukainen rankka toiminta. Pian liikuttelin kättäni varsin reilusti, vedin sen ulos ja työnsin sisään, puristin nyrkkiin ja vedin suljettuna nyrkkinä ulos. Rummutin pohjaan saakka, ja hieroin toisella kädellä klitorista tai rääkkäsin nännejä. Rouva N tuli useampaan kertaan, ja epäilinkin jo liikuttavan äärirajoilla, joka jälkeenpäin osoittautuikin oikeaksi arvaukseksi. Vaikkakin että juuri tällaista toimintaa hän sanoi halunneensakin. Periaatteessa näitä muutamia leikkejä harrastimme, välillä vain asennosta toiseen vaihtaen. Pari tuntia siinä meni, kolmas tunti oikeastaan palauteosiona ja sitten myös aiheen ulkopuolelta keskustellen.

Eniten oikeastaan tässä pidin juurikin siitä, että kerrankin sai olla haluamallaan tavalla raju. Vaikka jälkikäteen ajatellen, taisin minä vieläkin hieman jarrutella. Nyt kun tunnetaan jo toisemme, niin voi olla että jossain vaiheessa palataan asialle, ja keskitytään paremmin juuri niihin juttuihin jotka tässä sessiossa hyviksi havaittiin.



Minulta on kysytty useammankin kerran samantapaisten leikkien jälkeen, sainko minä minkäänlaista tyydytystä, tai että mitä minä siitä ylipäätänsä saan. Siis jos en edes avaa sepalustani, vaan työstän vain alistuvaa osapuolta muilla tavoilla.
Vastaus onkin aika kimurantti. Jotenkin sen voisi muotoilla näin, että on olemassa seksuaalista tyydytystä, jonka saa harrastamalla seksiä. Sitten on kai toisenlaista henkistä (tai mitälie perverssiä) tyydytystä, jonka saa muista leikeistä. Jotain kai se on sellaista, mitä joku kumifetisisti saa kulkiessaan kaupan kumisaapasosaston läpi. Piru vie, se on vain niin hankalaa selittää. Mutta uskokaa pois, en minä näitä juttuja tekisi, jos en niistä yhtään pitäisi.

Eräs uusi tuttavuus

Pikkunarttu on parempi seuranhakija kuin minä. Tai mitä minä huijaan tätä itselleni. Yhtä huono se on kuin minäkin. Mutta väitän edelleen, että halukkaiden ehdokkaiden löytäminen on naisille helpompaa kuin miehille. Pikkunarttu johtaa 2 - 0. Mutta käypä tuo tuuri joskus minullakin. Joskus tilanteet vain etenevät hyvin merkillisiä polkuja pitkin, eikä kaikki suju niin kuin on mielessään etukäteen kuvitellut.


Otin pari päivää sitten yhteyttä erääseen naiseen ihan tavallisen seksin merkeissä. Vaikkakin tavallista seksiä on ollut saatavilla muutenkin, enemmän olen oikeastaan kaivannut kunnon kinkyilyä. Mutta sellaiseen ei tule rynnättyä ihan suin päin. Mulla on ollut kinkyilyssä tapana, että keskustelen henkilöiden kanssa aika pitkään ennen kuin tapaan heitä sessioiden merkeissä. Ihan vain sen vuoksi, että kaikki mieltä askarruttavat asiat oltaisiin ehditty käymään läpi, eikä mikään juttu olisi jäänyt epäselväksi häiritsemään pyhää toimitusta.

Tapasimme varsin nopeasti, ja siis seksiin se tapaaminen johti. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että paremminkin olisi voinut mennä. En ole moneen vuoteen ollut kenenkään muun kuin Pikkunartun kanssa, ja uuden tuttavuuden tapaaminen alkoi jännittää lopulta yllättävänkin paljon. Vaikka ei se ehkä ulospäin hirveästi näkynyt. Olen aina muutenkin uusien tuttavien kanssa vähän varautunut, vaikka en jännittäisikään. Tämä naikkonen oli myös varsin aloitteellinen. :D Sinällään uusi juttu minulle. Ajattelin jo etukäteen, että otan homman heti ronskisti haltuuni, mutta kun nainen toimikin omatoimisesti, ja heittäytyi juttuihin mukaan ennen kuin olin ehtinyt sellaista ajatella, niin menivät pasmat vähän sekaisin. Mut ei pidä ymmärtää väärin. Minusta tuollainen aito innokkuus ja oma-aloitteisuus on vain positiivinen asia. Nyt se tuli vain vähän yllätyksenä. Aivan kuin olisi mennyt johonkin ruokalan jonoon, ja juuri kun olet sanomassa että otat nakit ja muusin, niin huomaat että lautasellesi mätkäistään nakit ja muusi. Olet hetken hämilläsi, mutta kun sait kerran sitä mitä halusitkin, niin poistut syömään. Ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan, ehkä ette. :D

Sain muuten kokea nyt ensimmäistä kertaa, miltä tuntuu, kun kalu otetaan syvälle suuhun. Ei se mennyt vieläkään kokonaan, mutta melkein. Se ei tuntunutkaan sellaiselta miltä olin kuvitellut. Kalu törmäsi nielun takaosaan, ja se tuntui vähän samalta kuin hepin kärjen osuessa kohdunkaulaan. Tosin voisi kokeilla uudestaan vähän erilaisessa asennossa, sellaisessa jossa kaula on kokonaan suorana.
Halusin suuhoitoa kuitenkin vain aluksi, mieleni teki enemmän naida tuota upeaa naista kontillaan. Mutta se puristus - se oli niin kova. Ja minä olin liian kiihottunut, joten laukesin melko pian.

Seksi uuden kumppanin kanssa on minulle usein vaikeaa. Jännitän liikaa. Seksi vaatii rentoutuneen olotilan. Naisilla se ei ehkä niin haittaa, mutta miehillä - tai ainakin minulla - se voi ilmetä varsin nolona tilanteena. En kyennyt enää toistamiseen varsinaiseen aktiin. Mutta oikeastaan se ei haitannut. Sain nimittäin jotain paljon parempaa.
Tämä nainen oli varsin mukava ja avoin luonteeltaan, ja myös näyttävä fyysisesti. Vähän itseäni lyhyempi, kaunis, varustettu hyvänkokoisilla luomutisseillä ja ah, niin pornoilla sisemmillä häpyhuulilla. Vaikka tapasimme tavallisen seksin merkeissä, kävi varsin alussa selväksi, että tällä naisella oli huimasti potentiaalia myös tuhmemmille alueille.  Ymmärtääkseni hän ei ollut sellaisia juttuja pahemmin kokeillut, mutta monikin asia tuntui kiinnostavan. Sitominen, RINTOJEN sitominen, suukapulat, kova seksi, suuret lelut, FISTAAMINEN, ja - noita herkullisen suuria häpyhuulia saisi venyttää kuulema oikein mielellään. Tulevaisuutta ajatellen varsin mielenkiintoista...
Tilanne oli vähän erikoinen ja jännittävä, joten en osannut ottaa siitä kaikkea nautintoa irti. Hetkittäin pääsin takaisin mukaan tunnelmaan. Pidin kiinni naisen hiuksista, ja painelin hänen päätään niin että kalu upposi rytmikkäästi hänen suuhunsa. Pari kertaa taisi tulla kakomisrefleksi. Toinen käteni runkkasi samalla hänen pilluaan ja levitti häpyhuuliaan. Mutta sitten taas keskittymiseni herpaantui johonkin epäoleelliseen, ja tunnelma lässähti. Kiusallista. Mutta ihan mukavaa silti oli. Ja voipi olla, että jossain vaiheessa tavataan vähän tuhmempien leikkien parissa. Ainakin itseäni kiinnostaisi kokeilla.





Nestemäistä lateksia ja pika-alginaattia

Kinkyily ei ole meilläkään pelkkää hardcorea. Toisinaan päivää on piristetty vähän kevyemmilläkin pikkutuhmilla hullutuksilla. Harrastan mm. maalaamista, ja sen kautta onkin ollut luonnollista kokeilla myös maalaamista paljaalle iholle.

Varsinaisia ihomaaleja en ole kokeillut, mutta maalausta vesiväreillä tai nestemäisellä lateksilla kylläkin. Vesivärit ovat halpoja ja ymmärtääkseni myös aika myrkyttömiä, mutta voivat kuivattaa ihoa ja saada sen kutiamaan sietämättömästi. Toisinaan myös tuntuu, että vesivärien pois peseminen on vaikeaa. Ehkä väriainetta painuu ihohuokosiin, kun puhdasta meinaa tulla millään vaikka kuinka hankaa.

Nestemäinen lateksi on toinen tuttavuuteni. Suomesta sitä saa esimerkiksi joistain naamiais- ja pilailuvälineitä myyvistä kaupoista, mutta suurempia ja litrahinnaltaan huomattavasti halvempia tuotteita olen tilannut esimerkiksi Liquidlatex -verkkokaupasta. Tämä brittiläinen kauppa on toimittanut ainakin minulle tavaransa nopeasti ja luotettavasti, eikä EU:n alueelta tilattaessa tule siis ylimääräisiä tulleja. 250 ml pullo maksaa noin 3 puntaa, eli kallista ei ole. Sillä määrällä maalaa jo melko paljon.

Lateksi on siis samaa luonnonkumia kuin kondomit ja kirurgin hanskat, eikä siten sovellu luonnonkumiallergikoille. Muutoinkin kannattaa ensin testata tuotteen soveltuvuus pienelle ihoalueelle ennen varsinaista käyttöä, ettei yllätyksiä sattuisi.

Nestemäinen lateksi on kuin talomaalia. Sitä voi levittää pensselillä, sormilla tai vaikkapa telalla. Sen kuivumisaika on suhteellisen lyhyt, ohuempi kerros kuivaa muutamassa minuutissa, ja paksumpikin kerros vartissa. Iholle levitettäessä se ei tarvitse välttämättä mitään esipohjustusta, kuten ihon rasvaamista. Itse asiassa luonnonkumi ei useinkaan kestä rasvoja. Tämähän pitää huomioida myös kondomien kanssa, ettei käytetä öljypohjaisia liukasteita. Sen sijaan ihokarvojen poistoa kannattaa harkita. Muuten kuivuneen lateksin poistamisen yhteydessä voivat lähteä ihokarvatkin.
Nestemäinen lateksi sisältää ammoniakkia, jonka vuoksi tuote haisee voimakkaan pistävälle.

Kuivuttuaan nestemäinen lateksi on ohut ihossa kiinni oleva kumikerros. Se poistetaan yksinkertaisesti repimällä, jolloin viimeistään sen kumimaisen elastisuuden huomaa - se joustaa ja venyy kuin ihoon liimattu ilmapallo. Lateksi on suhteellisen helppo poistaa myös nestemäisenä, jos sitä esimerkiksi tippuu lattialle tai sotkeutuu taiteilijan sormiin. Pienellä hankauksella liuottimena toimiva ammoniakki haihtuu, ja lateksi irtoaa murumaisina kappaleina.

Olen käyttänyt nestemäistä lateksia esimerkiksi päälle maalattavien kumivaatteiden valmistamiseen. Suosittelen kaikille kumista pitäville.

Kuvahaun tulos haulle liquid latex



Toinen erityisesti itseäni kiinnostava puuha on bodymolding/bodycasting, eli suomalaisittain jotakuinkin muotin ja valoksen teko vartalosta tai jostain kehon osasta. Halutusta ruumiinosasta tehdään ensimmäiseksi muotti käyttäen apuna sopivaa nopeasti kuivavaa ainetta, kuten alginaattia. Alginaatti on eräänlainen silikonikumin tapainen materiaali, joista nopeimmat kuivuvat muutamassa minuutissa. Samaa tavaraa on muistaakseni aikoinaan laitettu suuhuni hammaslääkärissä, kun purukalustostani otettiin valos. Yleensä pehmeän alginaatin päälle laitetaan kerros kasteltua kipsiharsoa, joka kuivuessaan kovettuu ja jäykistää muotin. Kun valmis muotti on kuivuttuaan irrotettu, voidaan siihen valaa esimerkiksi kipsiä, jolloin saadaan aikaiseksi mukava näköiskappale. Aikomuksenani olisi kokeilla tällaista mallinnusta vaikkapa sisustuselementtien valmistusta ajatellen, jos vain sopiva hetki ja suostuvainen malli tähän löytyisi.


Video muotin teosta:
https://www.youtube.com/watch?v=-6V8pxwevPY

Nopea alginaatti pieniin muotteihin:
http://www.materialshop.fi/epages/Materialshop.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014052201/Products/10159
Hidas alginaatti isompiin muotteihin:
http://www.materialshop.fi/epages/Materialshop.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014052201/Products/10186
Alja Safe aloituspaketti:
http://silcom.fi/fi/Lifecasting/2/Alja-Safe%2C+ALOITUSPAKETTI/11

Seuranhakua



Pikku-narttu on hymyillyt oudolla tavalla koko päivän. Ei sitä ole voinut olla huomaamatta. Yritän tivata mistä nyt tuulee, mutta en saa vastausta. "Kerron sitten illalla." Siihen se tulee kuitenkin keikistelemään ja virnuilemaan eteeni. Lähistöllä on muutakin porukkaa. Kukaan ei kuitenkaan ole juuri nyt näkemässä, ja sujautan käteni Pikku-nartun jalkoväliin. Ei alushousuja. Tuntuu kuin olisin painanut käteni vasten lämmintä pehmeää pullataikinaa. Pillumehua valuu sormieni välistä. Tuo narttuhan on ihan kiimoissa.

Illalla pääsemme hetkeksi kahden kesken, ja kysyn sitten, mikä se päivällä niin hymyilyttänyt juttu oikein oli. Pikku-narttu punastelee. Kierrellen ja kaarrellen, kautta rantain, niin hitaasti vetkuttaen hän lähestyy asiaa, että meinaan jo hermostua. Mutta asian esittäminen tuntuu haasteelliselta hänellekin, vaikka hän on meistä kahdesta se rohkeampi puhumaan.
Pikku narttu on haaveillut pitkään sellaisesta, jos suhteeseemme sallittaisiin muitakin henkilöitä. Ja että suhde muuttuisi muutenkin vähän avoimemmaksi. Minua hieman huvittaa. Olisi tehnyt mieleni kysyä samaa, mutta viimeksi asiasta keskustellessamme se ei ollut vielä "ajankohtaista". Kirjoitin viime kesänä Pikku-nartulle useamman blogitekstin, jossa kerroin haaveistani ja fantasioistani. Hän voisi lukea ne sitten kun tilanne alkaisi olla ajankohtaisempi.

Hän luki kirjoitukseni nyt ja kommentoi niitä. Olemme jälleen kerran asioista pääsääntöisesti samaa mieltä, ja samalla hyvin iloisia. Siispä sovimme asioista.

Pikku-narttu antoi minulle myös luvan, että saan etsiä itselleni sopivia leikkikavereita. Voi olla, että hänkin haluaa jossain vaiheessa sanoa mielipiteensä ehdokkaista, mutta se on sitten joskus.
Ajattelin nyt laittaa tähän blogitekstin yhteyteen sitten oman seuranhakuilmoitukseni. Jos vaikka lähialueilla sattuisi olemaan joku mahdollisesti kiinnostunut, niin hän voi ottaa yhteyttä. Elämä muuttui äkkiä aika jännäksi. :)

Kinkynautin seuranhakuilmoitus

Hammashoitoa ja näyttelyitä

Jokin aika takaperin keskustelin erään alistumiseen ja masokistisuuteen taipuvan henkilön kanssa. Tuossa keskustelussa jotain hammashoidon kauheuksista, ja miten sellaiseen joutuminen saa pienen masokistinkin vapisemaan säälittävästi. Omakohtaisesti en tunne minkäänlaista pelkoa hammaslääkärikäyntejä kohtaan. Sehän on kuin rantalomalla olisi, pistetään aurinkolasit päähän ja käydään makaamaan lepotuoliin kirkkaan valon alle. No joo, aurinkorannalla tosin ei kukaan räplää suuta, ellet ole sitten sammunut jonnekin nousuveden tuomien taskurapujen keskelle. Mutta sellainen on melkein yhtä rentouttavaa kuin päähieronta. Joku hammaskiven poisto ei nyt välttämättä tunnu aina mukavalta, mutta ei se nyt hirveätäkään ole.

Mutta niin kuin aina, kaikki normaali kääntyy mielikuvituksissani aina vinksahtaneeksi. Tuon lyhyen keskustelun aikana ehdin jo kääntämään hammaslääkärikäynnin mielessäni jonkinlaiseksi kieroutuneeksi fantasiaksi. Ehkä mä voisin käydä sellaisen lyhyen suuhygienistikurssin, jonka jälkeen voisin toimia puoskarin tai valehoitajan nimikkeellä pimeänä suuhoidon eksperttinä. (Todellisuudessa en ole ihan varma haluaisinko kurkistella toisten suihin, mutta ainakin näin mielikuvituksissa.)
Suu tietenkin pidetään auki kunnon spidergagilla tai vastaavalla. Ja jos "potilas" on levotonta tyyppiä, niin ehkä on syytä sitoa myös käsivarret ja jalat tuoliin. Jos hampaiden kaivelu tuottaa tuskaa, voidaan huomio kivusta ohjata muualle esimerkiksi napakoilla nipistimillä, jotka kiinnitetään potilaan nänneihin. Näihin voidaan laittaa lisäksi myös painoja tai lankojen avulla vetoa, mikäli pelkkä nipistys ei tehoa riittävästi. Myös genitaalialueen käsittely voi auttaa joidenkin potilaiden kohdalla.

 (Netistä löytyi aiheeseen sopiva kuvituskuva)


Mulla oli mielessäni myös toisenlainen pervoshow, josta sopii kertoa tässä yhteydessä. Tuttavapiirissäni on intohimoisia koiraharrastajia (ei siinä mielessä), jotka käyttävät rakkaita (ei sillä tavalla rakkaita) lemmikkejään näyttelyissä. Itse en ole kiinnostunut koiraharrastuksista, vaikka koiraihminen olenkin, mutta olisi ihan mielenkiintoista, jos jossain järjestettäisiin narttunäyttely. Omistajat kävelyttäisivät kaulahihnaan kytkettyjä alastomia narttuja kontillaan ringissä, jonka jälkeen jokainen vuorollaan nousisi tuomarin pöydälle arvioitavaksi. Kokeillaan nisien kiinteys ja aitous (jotkut pyrkivät voittoon huijaamalla implanteilla), tarkastetaan trimmaus ja pepun muoto. Jokaisella tuomarilla on tietysti oma mielikuvansa millaiset ovat muotovalion ominaisuudet, ja tarvittaessa näyttelyssä voi olla eri luokkia erilaisille nartuille. Löytyisiköhän tuollaiseen halukkaita?




Yksinkertaiset metallikahleet


Aina silloin tällöin joku kyselee keskustelupalstoilla vinkkejä metallisten kahleiden tekoon. Kysymykseen liittyy monesti myös toive huokeasta hinnasta ja yksinkertaisesta rakenteesta. Sinällään varsin ymmärrettävää. Kaikilla kahlekuninkailla ja kuningattarilla ei ole säännöllisiä tuloja, eikä mittavaa työkaluvalikoimaa kerrostaloasuntonsa komerossa.


Oheisen kahleen voi periaatteessa valmistaa ilman työkaluja sopivista osista, mutta kulmahiomakoneen, vasaran, pihtien ja jonkin kuumennukseen sopivan laitteen, vaikkapa sitten hitsipillin tai saunan puukiukaan tulipesän omistaminen ei tekisi yhtään pahaa.



Tarvittavat osat:

1. Sangat.
Kahleiden tärkeimmät osat ovat ranteen tai nilkan ympärille tulevat kaarevat metallisangat. Näissä kahleissa käytin rautakaupasta ostettua kuumasinkittyä putkisankaparia, jonka hinnaksi tuli noin 5,5 €. On hyvä jos kaupassa sattuu löytymään putkisankoja hyllytavarana, niin oikean koon löytäminen on helpompaa. Mikäli sankoja löytyy sinkittömiä, niin kannattaa valita sellaiset. Sinkki ei sinällään ole vaarallista, mutta ei näytä hirveän hyvälle, ja toisaalta sinkin metallinen ominaishaju esimerkiksi käsissä voi tuntua ällöttävältä.
Osaava voi poistaa sinkin esimerkiksi hiomalla, mutta omista kappaleissani (laiska kun olen) poistin sinkin upottamalla ne pariksi päiväksi sitruunahappoon. Sinkki on melko epäjaloa ainetta, ja jopa näinkin heikko happo kuin sitruunahappo saa sen häipymään vaurioittamatta kuitenkaan itse alla olevaa terästä.
Sankojen tuunaus:
Kuten kuvista näkyy, olen pyöristänyt sankojen nurkat. Tämä ei ole välttämätöntä, mutta lisää käyttömukavuutta ja parantaa ehkä myös hieman ulkonäköä.

2. Ketju. Ketjuja on paljon erilaisia, eri kokoisilla ja muotoisilla lenkeillä. Valitsin omaani lyhytlenkkistä sinkittyä ketjua, jonka metrihinta oli n. 4-5 €. Sinkitöntä ketjua en tähän hätään onnistunut löytämään, mutta jos sellaista on saatavilla, niin suosittelen ostamaan sitä.

3. Lyyrasakkeli. Tämä osa toimii nivelenä, ja yhdistää kahleen sangat toisiinsa. 8 mm sinkitty lyyrasakkeli maksoi Biltemassa 1,29 €.
Sakkelin tuunaus:
Sankojen pyöristyksen lisäksi toinen vähän suurempi muutos tuli tähän sakkeliin. Kuumensin sakkelin punahehkuiseksi, ja nipistin sen "kitaa" hieman enemmän kiinni, niin että väliin jäävät sangat eivät pääse liikkumaan kovin paljoa. Samalla myös muotoilin sakkelissa olevaa tappiruuvia paremman näköiseksi. Mikäli käytössäsi ei ole sopivia työkaluja, voit poistaa ylimääräisen välyksen laittamalla väliin muutaman rikan. Tällöin rakenne on toimiva, mutta ei välttämättä yhtä hieno.

4. Kiinnitysrengas 6 mm puristettava. En olekaan aikaisemmin hoksannut ostaa tällaisia osia, mutta kahleiden valmistukseen ne sopivat mainiosti. Kyseessä on siis yksittäinen avonainen ketjulenkki, jonka avulla voidaan vaikka kaksi ketjua yhdistää toisiinsa. Tässä tapauksessa kiinnitysrenkaalla voidaan yhdistää ketju kiinni lyyrasakkeliin, sekä toisella osalla ruuvattava laiturirengas (osa 5) kiinni ketjuun. Lenkki suljetaan puristamalla se kiinni esimerkiksi pihdeillä tai ruuvipuristimella. Mihinkään oikeaan nostotarkoitukseen nämä eivät kestonsa puolesta sovellu, mutta kahlekäyttöön ovat kyllä riittävän vahvoja. Hintaa 0.5 €/kpl.


5. Laiturirengas. Kuten jo edellä mainittiinkin, valitsin kahleiden toiseen päähän laiturirenkaat, jotka voi ruuvata kiinni kattoparruun tai propulla betoniin. Tällainen sinkitty maksoi Biltemassa 2,5 €. Tietysti voi valita jonkin muunkin kiinnitysvaihtoehdon.

Yhteensä  14-15 €/ kahle.


Kahleiden kiinnittämisestä:

Googlen haulla saa varsin nopeasti käsityksen siitä, että kahleita on ollut varsin monen muotoisia kautta aikojen. Tämän malli on varsin yksinkertainen. Siinä ei ole monimutkaista saranarakennetta, jolla kahle avautuu ja sulkeutuu ranteen ympärille käsirautojen tavoin, vaan kahle avataan kääntämällä sankoja sivusuunnassa erilleen toisestaan. Vaikka avaamis- ja sulkemistapa tuntuukin äkkiseltään ehkä vähän oudolta, on se kuitenkin täysin toimiva.




Lisäys 11.8.

Kuvassa kuva sellaisesta kahleesta, jonka valmistukseen ei ole käytetty mitään työkaluja. Ei se kovin paha ole noinkaan, mutta hienompikin se voisi olla.