Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuseksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuseksi. Näytä kaikki tekstit

Vielä elossa

Edellisestä kirjoituksestani onkin taas mennyt jo jonkin aikaa. Ei vain ole löytynyt oikein motivaatiota kirjoittaa, eikä kyllä oikein mitään järkevää sanottavaakaan. Kumma kyllä, silloin kun en kirjoita, enkä ole käynyt edes postiani lukemassa, huomaan saaneeni enemmän kommentteja ja palautetta kuin viimeiseen pariin vuoteen yhteensä. Olen kuin jokin taustalla paasaava radio, johon kukaan ei oikeastaan edes kiinnitä huomiota, ennen kuin se yllättäen hiljenee. :)


Tässä talven ja kevään aikana on kyllä tullut sessioituakin. Lähinnä on tullut kokeiltua uusia juttuja, ja niiden onnistumisesta ja lopputuloksesta voi olla tietenkin montaa mieltä. Osa jutuista kun on toiminut, osa taasen ei niin hyvin. Vaikka joku ehkä haluaisi kuulla, mikä kaikki on mennyt pieleen ja miksi, niin ajattelin kuitenkin kertoa vain niistä paremmin menneistä jutuista.


Tulin kokeilleeksi ensimmäistä kertaa kunnollista riiputussidontaa. Sellaisten tekeminen on kiinnostanut aina jossain määrin, mutta mahdollisuutta niiden tekemiseen ei juurikaan ole ollut. Ilmassa roikottamisessa on jotain barbaarista tai eläimellistä, miten vain haluaa asian mieltää, mutta toisaalta se sopiikin hyvin genren tunnelmaan. Asennoksi valikoitui ylösalaisin riiputtaminen sidotuista jaloista. Ajattelin jalkojen kestävän vähän paremmin riiputtamista, vaikka amatööriltä roikutuksen aikaansaamiseksi tuhrautuisikin vähän enemmän aikaa. Vaikka se riiputuksen mukavuus varmaan oleellisesti on kiinni myös itse sidonnasta. Hyvä sidonta jakaa paineen tasaisesti, ja hyvä pehmeä köysi ei paina tai hierrä. Käyttämäni sidontaköysi ei nyt ehkä ollut ihan parasta mahdollista, mutta sen ostamisessa tuli jo hieman kiire... Pitäis muistaa tehdä ostoksia hyvissä ajoin vaikka jemmaan, niin välineitä löytyisi sitten kun niitä oikeasti tarvittaisiin.
Netistä oli yllättävän vaikea löytää riiputtamiseen sopivia sidontoja. Kyselin myös asiasta parilta kokeneemmalta sitojalta, mutta kovin paljoa apua ei siitäkään tullut. Kun kaikki eivät edes harrasta riiputuksia, ja toiset suosivat vähän erilaisia sitomistapoja.
Lopulta kuitenkin löysin muutaman sidontaohjeen, joita testailin ensin ihan itsekseni. Itse sidonta oli periaatteessa yksinkertainen, ja pian hilasin jo itseäni väkipyörän avulla kohti kattoa yhdestä jalasta roikkuen.
Samalla myös tuli testattua roikottamiseen käytettävien kattosilmukoiden ja muiden osien kesto. Kun itse noin 75-kiloisena yhdessä köydessä rimpuillessani en saanut köyttä tai lenkkiä pettämään, niin kahden köyden pitäisi kyllä yhdessä kyetä kestämän itseäni paljon köykäisemmän neidon rauhallinen riiputus.

Sidonta oli periaatteessa helppo, ja suhteellisen mukavan tuntuinen. Minua olisi kiinnostanut tehdä moniakin juttuja tuon riiputuksen aikana, vaikka sellaisista olisi pitänyt varmaan sopia etukäteen. Ehkä jossain vaiheessa tätä kokeillaan uudestaan. Pienenä variaationa voisi kokeilla myös riiputtamista sekä jaloista että käsistä yhtä aikaa. Oikeastaan mieleni tekisi kyllä kokeilla myös riiputtamista pelkästään sidotuista käsistä tai vaikka rinnoista, mutta sellaisia pääsee kokeilemaan ehkä joskus toiste.


Joskus on kivaa lähteä kokeilemaan uusia juttuja, vaikka aluksi suhtautuisikin niihin varauksella. Minusta on ihan kivaa läimäytellä avokämmenellä pakaroita tai riippuvia rintoja, mutta kasvoille läimäyttäminen on ollut sellainen asia, jonka suhteen olen epäröinyt. Lähinnä kai olen ollut hyvin varovainen, ettei vahingossakaan jäisi jälkiä, tai ei osuisi arkaan paikkaan kuten silmään. Mutta toisaalta uusia juttuja voi lähteä kokeilemaan varovaisesti, ihan kevyesti.

Kun tapahtumasta on jo jonkin aikaa, en muista ihan tarkalleen miten homma meni. Olimme pesuhuoneessa, Pikkunarttu pukeutuneena seksikkäisiin avosukkahousuihin, puseroon ja lyhyisiin platform-kenkiin. Minulla oli SS-univormu, jota emme ole oikeastaan käyttäneet juurikaan sessioissa, vaan se on ollut enemmänkin bileasu pukeutumiskoodin omaaviin kinkytapahtumiin. Sidoin Pikkunartun kädet selän taakse köydenpätkällä, mutta muutoin esimerkiksi jalat jätin vapaiksi.
Kysyttyäni ensin oliko hän valmis aloittamaan, ja saatuani siihen myöntävän vastauksen, painoin hänet polvilleen lattialle edessäni. Pesuhuoneen lattialämmitys piti kaakelit miellyttävän tuntuisena paljastakin ihoa vasten. Pitelin vasemmalla kädelläni kiinni Pikkunartun hiuksista, ja hetken odoteltuani läimäytin oikealla kevyesti häntä poskelle. Oli hankalaa arvioida oliko läimäys edes riittävän kova, mutta tarkoitus olikin saada aikaan enemmänkin henkisen kuin fyysisen puolen kokemus. Tuon kevyen läimäyksen jälkeen Pikkunarttu katsoi minuun lähinnä murhaavasti ja puhalsi ilmaa uhmakkaasti, samoin kuin joku sonni piirretyissä elokuvissa ennen päälle ryntäämistään. Siis siten, että ilma oikein sihisi kiukkuisesti ulos tullessaan. Vaihdoin kättä, ja läimäytin samalla tavalla toiselle poskelle. Läimäytys ei taaskaan ollut kova, mutta ehkä sekin vähä tuntui nöyryyttävältä. Läimäys uudelleen oikealla, taas vasemmalla ja sama uudestaan. Kuudennen läimäyksen jälkeen Pikkunarttu puhkesi itkemään.
Olimme hetken nojautuneena toisiamme vasten, silittelin Pikkunarttuni hiuksia ja lohdutin. Muistan ajatelleeni, että olipa ihmeellistä miten nuo muutama kevyt läimäytys oli rikkonut täysin sen melko uhmakkaankin luonteen, millainen hän tyypillisesti on. Tuon jälkeen tuntui kuin käsissäni olisi ollut sulaa vahaa, jotakin jota muokata täysin oman haluni mukaan.

Tuon rauhoittavan hellyttelyhetken jälkeen olimme taas valmiita jatkamaan eteenpäin. Pikkunartun ollessa edelleen polvistuneena lattialle suoristauduin ja availin nappejani. Kaluni ei ollut vielä täydessä seisokissa, mutta ohjasin sen pikkunartun suuhun, ja käskin imemään oikein kunnolla. Eikä siihen tarvittukaan kauaa, että olin jälleen täydessä mitassani. Mutta tällä kertaa en päästänytkään niin vähällä, vaan ohjailin rytmiä ja syvyyttä hiuksista kiinni pitämällä. Kylpyhuoneessa touhutessa kun ei vahinkojakaan tarvinnut pelätä, niin kerrankin sain ottaa tilanteesta täyden ilon irti. Täytyy sanoa, että todellakin tunsin nauttivani siitä suuhun naimisen tunteesta ja näkymästä. Pakotin toistuvasti kaluni niin syvälle kuin se oli mahdollista, vaikka toinen yrittikin vetää suutaan kauemmas liman valuessa pitkin leukaa ja ripsivärien levitessä kyynelten mukana kasvoille. Kalu vain painui kiinni nielun takaseinään, eikä mennyt enää pidemmälle. Olisi tehnyt mieli kääntää päätä taaksepäin kurkun suoristamiseksi, ja käskeä nielemään se. Painaa kalu kokonaan niin syvään, että olisin nähnyt sen liikkuvan kurkussa. Vedin sen ulos Pikkunartun kakoessa limaa lattialle ja haukkoessaan henkeään, ja läimin häntä kasvoille kalullani. Työnnyin sisään yhä uudestaan ja uudestaan. Fyysinen tunne ja näkymä yhdessä oli hyvin kiihottava, ja olisin mielelläni työntynyt syvään, lauennut nieluun ja nainut kunnes laukeamiseni olisi ohi, mutta sellainen olisi voinut olla liian rajua, ehkäpä vaarallistakin.
Tätä haluaisin ehdottomasti lisääkin. :)


Toinen sessio

Joulun alle oli sovittuna vielä toinenkin tapaaminen. Tällä kertaa leikkikaverini olikin eräs minulle hieman tutumpi henkilö. Subinanna on juuri se samainen nainen, jolle vuosi - pari takaperin valmistin anaalikoukun ja kasan sidontatankoja. Koukku Tangot
Olimme myös vuosi takaperin Bizarren bileissä samaan aikaan, kumpikin oman avecinsa kanssa saapuneena, mutta sitten muodostimme eräänlaisen haahuilevan neljän hengen seurueen. Ja toki vuosien varrella on kirjoiteltukin on aika paljon asiasta kuin asiasta.
Mitään varsinaisia seksijuttuja emme ole puuhailleet keskenämme, vaikkakin Subinanna sellaisen mahdollisuutta joskus varovasti rohkeni kysyäkin. Aika vain ei ollut tuolloin kovin otollinen, kun mistään vapaasta suhteesta ei vielä tuolloin ollut edes puhetta. Nyt kun tilanne on hieman muuttunut, niin päätin kysäistä, vieläkö hänellä olisi halua tavata.


Jälleen kerran olisi valmisteluihin saanut olla enemmänkin aikaa, mutta onnistuihan tuo noinkin. Yleensä suunnittelen sessioita melko tarkasti etukäteen. Esimerkiksi sellaisia asioita, mitä voisi tehdä ja missä järjestyksessä, millaisia sidontoja, mitä tarvikkeita tarvitaan. Käytännössä homma voi osoittautua hyvinkin erilaiseksi kuin etukäteen osasi kuvitella, mutta se on normaalia. Oikeastaan ei edes kannata yrittää mennä hommaa minkään käsikirjoituksen ja aikataulun mukaan, koska siinä katoaa hommasta sen sielu. Tulee keskityttyä hauskanpidon sijaan ohjeiden lukuun ja tekniseen suorittamiseen. Mutta miksi sitten ylipäätänsä suunnittelen mitään etukäteen? Etukäteen suunnittelemalla minulla on mielessäni useita vaihtoehtoja, joita sessiossa voidaan toteuttaa. Olisi noloa istua sormi suussa miettimässä mitä seuraavaksi voitaisiin tehdä, kun toinen seisoo antautuneena edessäsi. Ja jos jotain keksitkin, niin seuraavaksi huomaisit, ettei sinulla ole niiden toteuttamiseen tarvittavia välineitä. Etukäteen suunnittelemalla minulla on varastossa useampikin ajatus jonka voi toteuttaa, mutta mikään ei estä keksimästä lennosta jotain muuta, jos idea tuntuu hyvältä.

Ennen sessiota juttelin Subinannan kanssa hetken. Vähän katseltiin kammion yleisilmettä ja puhuttiin kai siitä millaista sessiointia olisi luvassa. Tällä kertaa ajattelin vähän rennompaa sessiointia, ei niin kovin vakavaa, ei herroittelua tai sirkustemppuja. Ehkä mielentilaani vaikutti myös edellisen viikonlopun sessiointi, joka oli silloin kovempaa. Sitten myös käytiin pikaisesti läpi turvallisuusasioista, mutta kun kumpainenkaan ei ollut ihan aloittelija, niin ne menivät ihan muutamalla sanalla.

Aloitimme (jo hyväksi havaitulla tavalla) käsien kiinnittämisellä katosta roikkuviin kahlekiinnikkeisiin. Tätä seurasi eräänlainen Shinju -tyyppinen rintakehäsidonta, joka on helpompi tehdäkin silloin kun kädet on nostettu pois tieltä. Sidonta oli hieman oma mukaelmani, pääasiassa sen vuoksi, että köysi oli harmillisesti parikymmentä senttiä liian lyhyt. Mutta kun kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään ammattimainen tapahtuman, niin en antanut sen häiritä itseäni. Parasta melkein olisi, jos olisi oikein pitkä köysi, minkä voisi sitten sidonnan päätteeksi katkaista halutusta kohdasta. Mutta yleensä kaikki köydet vaativat jonkinlaisen päättelykäsittelyn etteivät ne purkaantuisi, ja se taas on hankalaa session aikana. Mutta niin, asiaan.
Subinannalla on varsin hyvänkokoiset rinnat, joita oli kiva puristella takaapäin, kun ne vielä vähän pingottuivat köysien puristuksessa törrömmälle. Samalla työntelin myös sormea kosteaan jalkoväliin Subinannan alkaessa huohottamaan. En tunne kovin hyvin alistuvan osapuolen ajatusmaailmaa, tai millaisessa mielentilassa he ovat leikkien alkaessa. Jaksan vain aina ihmetellä, miten joku syttyy niinkin vähäisestä. :P
Hetken suuria rintoja puristeltuani irrotin käsikahleet katosta roikkuvista ketjuista, ja kiinnitin ne toisiinsa Subinannan selän taakse. Avasin sepalukseni, rullasin kumin päälle. Autoin hänet polvilleen lattialle eteeni, ja hiuksista kiinni pitäen ohjasin kaluni hänen suuhunsa. Tiesin jo ennestään, että Subinanna kykenisi ottamaan kalun varsin syvään. Annoin hänen työskennellä osittain omatoimisesti, mutta välillä ohjailin rytmiä tai syvyyttä pidellen kiinni hänen hiuksistaan ja päästään. Painoin välillä syvään ja pakotin häntä pitämään kaluni syvällä lyhyen aikaa. Se ei ollut vielä mitään kurkkupanoa, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa mennään siihenkin. Aivan pohjaan ei päästy, mutta Subinanna sanoi, että varmaan hyvin lähellä käytiin. Sanoin leikkisästi, että juu, jäi vain joku 4-5 senttiä uupumaan. Mutta kyllä todellisuudessa jäätiin vain sentin tai parin päähän.
Tämän jälkeen pyöräytin Subinannan ylös venytyspenkkiä vasten, nostin hänen oikean jalkansa penkin päälle koukkuun, ja työnnyin sisään takaapäin. Puristus oli kovempi kuin osasin odottaa, ja meinasin laueta vähän liiankin nopeasti. Pidin hetken taukoa ja jatkoin sen jälkeen naimista. En ole varma laukesiko Subinanna tuon lyhyehkön panemisen aikana, mutta ainakin äänestä päätellen se oli lähellä.

Kuvakaappausta videosta


Jouduin siistimään itseäni, ja sen jälkeen päästin Subinannan "lepäämään" sidontalavan päälle, vaikka tiesinkin etukäteen, että varsinaista lepoa siinä ei ehtisi paljoa tulla. Hän makasi selällään, kädet sivuille sidottuna kuin ristillä roikkuen, jalat nostettuna köysien avulla kohti kattoa. Subinanna oli jo joskus aikaisemmin sanonut, että haluaisi ehdottomasti testata panokonetta. Tämä oli siihen hyväksi havaittu ja helppo asento. Leikitin häntä hetken käsin ensin pienemmällä ja sitten suurella sauvalla kokeillakseni kumpi olisi sopivampi, ja päädyin sitten pienempään. Isompi tuntui olevan vähän liian tuskallinen. Panokoneen lykkiessä käytin vibraattoria lisästimulointina sekä nänninipistimiä tehdäkseni Subinannan olosta vaikeamman, eikä kestänyt kovinkaan pitkään kun ensimmäinen orkku tuli. Avasin rintakehäsidonnan Subinannan maatessa orkun jälkimainingeissa puolikuolleena, ja sidoin hänen kummankin rintansa erikseen, pingottaen ne venytykseen katosta riippuvalla köydellä. Muistikuvani ovat jo hieman hataria mitä missäkin järjestyksessä tapahtui, mutta tämän jälkeen hän sai useampia orkkuja ensin pienemmällä sauvalla, sitten isommalla sauvalla käsin leikitettynä, ja taas pienemmällä sauvalla konekäyttöisesti kolme perättäistä orkkua pakotettuna.
Tässä vaiheessa Subinanna jo vapisi ja huusi aika äänekkäästi. Minä halusin vielä jatkaa ihan sormipelillä, koska pidän siitä enemmän kuin leluista. Yllättäen Subinanna tuntuikin villiintyvän neljän sormen syvätyöskentelystä, vaikka ei kovin isoihin juttuihin ollut tottunutkaan. Mielessäni kyllä ajattelin, että jatkossa tähän osa-alueeseen kannattaisi panostaa enemmän.

Pidimme pienen tupakan mittaisen tauon, jonka jälkeen palasimme takaisin kammioon. Kokeilimme vielä syväkurkkutouhua Subinannan maatessa selällään pää roikkuen lavan reunalta, mutta vieläkään ei ihan kokonaan sisään mennyt. Joskus tulevaisuudessa, mikäli vielä tapaamme leikkien merkeissä, haluaisin käyttää häntä sidottuna oikein kunnon kurkkupanoon.
Tämän jälkeen hieman yllättäen Subinanna pyysi minua panemaan häntä, ja minusta se oli ihan kiinnostava ehdotus. Käskin hänet kontalleen lavan päälle, nain häntä niin syvään takaapäin kuin pystyin. Painoin hänen päänsä ja rintansa lavaa vasten, pitelin itse kiinni kahleiden ketjuista ja nautiskelin oikein kunnolla naimisesta. Subinanna sai tuona aikana ainakin muutaman kerran. Onneksi kamera ei tuolloin ollut päällä, sillä olisin varmasti löytänyt vielä itseni jostain youtubesta nimimerkillä ihmisgorilla. Heiluin venytyspenkin päällä korkeassa polviasennossa tukea ketjuista ja köysistä ottaen, ja lopulta laukesin aika voimakkaasti eläimellisen mölinän saattelemana. :D Tosin tuossa vaiheessa olimme jo vajonneet laiska koira -asentoon, kun Subinannan voimat olivat loppuneet jo hetkeä aikaisemmin. Mutta se oli oikein kivaa naimista, eikä todellakaan mikään pikapano.
Ovela narttu. Päätti väsyttää minut. Mutta hyvältä tuntui, ja päätimme leikit tällä kertaa siihen.


Tässä sessiossa oli mukana myös jotain uutta ja mielenkiintoista. Subinanna nimittäin halusi viedä kotiin tuliaiseksi miehelleen jotain katseltavaa, ja niinpä taltioin parikymmentä minuuttia pitkän klipin eri kohtauksista sessiomme aikana. On tietenkin hieman hankalaa keskittyä sessioimaan ja kuvata samaan aikaan, joten videopätkästä ei tietenkään tullut mitään järisyttävän hienoa ja ammattimaista, mutta kuulema oli silti tehnyt tehtävänsä. Eli oli videoiden katselun jälkeen ollut vipinää sielläkin suunnassa, ja munaa tullut tuollaisellekin "nymfomaanille" enemmän kuin tarpeeksi. Kiva tapa saada uutta piristystä seksielämään.

Jälkikäteen minusta tuntui, että olisin pystynyt kyllä vähän parempaankin. Tai jotenkin jäin miettimään, mahtoiko Subinanna odottaa jotain enemmän.
Pikkunarttu kysyi myöhemmin, että no, miten sessio meni? Munasinko täysin, vai luulenko että vielä näemme Subinannaa ja hänen miestään vielä uudestaankin? En minä sentään usko että mitään munasin, joten luultavasti tullaan vielä näkemään.

Kimppajuttulesbonöyryytysfantasia


Tämänkertainen blogikirjoitukseni on tyyliltään hieman poikkeuksellinen. Minun oli tarkoitus käsitellä pääasiassa kimppaseksiin liittyviä asioita, joista useampi lukijanikin tuntui olevan kiinnostunut. Koska jotkut lukijoistani ovat kaivanneet myös ”runkkumateriaalia”, päätinkin ilahduttaa heitä tylsän analysoinnin ja pohdinnan sijaan tarinamuotoon kirjoitetulla fantasialla. Yhdistin fantasiaan myös nöyryyttäviä elementtejä, ja verbaalista nöyryytystä, josta myös tuntuu olevan kova kysyntä.

 

 

Klikkaa alapuolista linkkiä

KIMPPA

 



Yllätys

(Tämä tarina on itse asiassa fantasia, mutta kirjoitettu kuvitelmana siitä, millaista olisi kiva kokea.)

Sellaista kutinaa oli viikon aikana ollut molemmin puolin, että voisi viikonlopuksi kehitellä jotain kivaa. Pikkunartulla tuntui olevan jokin yllätys mielessään, joten päätin uteliaisuuttani selvittää mikä se on, ja toimia sitten sen mukaan. Tähän yllätyksen valmisteluun liittyen oli tosin vähän lisäkuluja, ja tällä kertaa kyse oli vähän suuremmasta summasta, joten sovimme, että annan tapaamisen yhteydessä sitten 100 € kulujen tasaamiseksi. Monet lelut ja laitteen ovat sen verran kalliita, että niitä tulee harvemmin osteltua. Meillä on monestikin käytössä systeemi, että kulut jaetaan molempien kesken.



Odottelin session alkua ehkä jopa hieman jännityksessä, kun en tiennyt mitä yllätystä narttunen oli tälle kerralle suunnitellut. Sessiopaikalla odotellessani sain tekstiviestin, jossa kysyttiin, olenko valmiina. Vastasin siihen myöntyvästi. Tämä on tällainen uusi käytäntö, jossa molemmat voivat valmistua kaikessa rauhassa omissa oloissaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja saapua sitten sessiopaikalle.

Kun narttuni saapui sessiopaikalle, olin todellakin yllättynyt. Asuna hänellä oli polviin saakka ulottuvat jalanmyötäiset beiget saappaat, yhtä kokoa liian pieni vaaleanpunainen tiukka narutoppi, ja itsetehdyt kireät farkkusortsit, jotka oli leikattu lahkeista niin lyhyiksi, että häpyhuulien reunat paistoivat näkyviin molemmilta puolin. Silmissä oli tumma vahva meikki, ja huulissa oikein kirkkaanpunainen huulipuna. Tunnelmaa korostivat vielä pieni punainen nahkainen käsilaukku ja kirkkaan keltainen ja pinkki muovinen rannerengas. (Jälkikäteen sain tietää, että koko olemus oli lainattu jostain 80-luvun pornoklipistä ihan minun kiusakseni. En nimittäin tunne kovinkaan paljoa positiivisia ajatuksia kyseisen aikakauden aikuisviihteen tuotoksia kohtaan, mutta tällä kertaa tuo tyylin lainaus oli kuitenkin varsin onnistunut, ja itse asiassa toimi erittäin hyvin.)

Pano ja suihinotto olisi sitten viisikymppiä. Jos haluaisin jotain tosi kinkyä extraa, porn star experiencen, yms, niin se tekisi vielä viisikymppiä lisää.

Kaivelin lompakosta nuo kaksi viidenkympin seteliä, ja ojensin ne oven pielessä nojailevalle ja huuliaan leikkisän tuhmasti huuliaan punaavalle nartulle.
Laitettuaan huulipunan ja rahat käsilaukkuunsa, hän laski sen tuolille, ja polvistui eteeni avaamaan sepalustani. Vaikka reaktiokykyni yleensä onkin kuin teini-ikäisellä poikasella, tapahtui kaikki oikeastaan sen verran nopeasti ja yllättäen, etten ehtinyt saada vielä kaluani seisokkiin. Narttu sen sijaan toimi nopeasti kuin aikainen lintu, ja nappasi kursailematta madon suuhunsa. Tämä oli sitten ensimmäinen kerta, kun kaluni oli kokonaisuudessaan naisen suussa, joskin vähän vilpillisesti toteutettuna. Tunne oli sen verran kiihottava, että kaluni alkoi heti kovettumaan. Yritin panna urheasti vastaan ja pitää sitä mahdollisimman pitkään nartun suussa, mutta lopulta se tunkeutui kuin väkisin ulos valuttaen limoja pitkin nartun leukaa. Tässä vaiheessa ripsiväritkin olivat jo saaneet osuutensa, ja valuivat silmien alla pieninä mustina puroina.

Naamalle laukeaminen olisi kyllä ollut kivaa, mutta ei vielä ihan näin aikaisin. Niinpä siirsin narttua parempaan kohtaan huoneessa, ja sujautin nahkaiset hihnat ranteiden ympärille. Nämä nahkahihnat ovat kiinni oviaukon molemmin puolin seinissä, ja niitä sai säädettyä lyhyemmälle niin, että nartun kädet olivat yläviistoon sivuille.
Hetken mielijohteesta lisäsin leikkiin pienen rivon yksityiskohdan. Kaivoin käsilaukusta esiin sen saman kirkkaanpunaisen huulipunan, ja maalasin sillä nartun nännipihat loistavan punaiseksi. Sen jälkeen taivutin narttua eteenpäin kasvot vasten lattiaa. Leikittelin hetken sormiani märässä pilluvaossa ja maalasin sitten häpyhuulien reunatkin irstaan punaisiksi.

Itse tunnelmassa oli jo jotain niin kinkyä ja kiihottavaa, että nautiskelin mielelläni työnnellen hitaasti kulliani syvälle märkään reikään. Se kiihotti myös narttuakin. Olen harvoin nainut ketään sessiossa niin nautiskelevan rauhallisesti kuin nyt. Mietiskelin siinä samalla, miten oikein laukeaisin parhaiten nartun kasvoille, kun pitäisi ensin kiertää nopeasti etupuolelle. Mutta sitten se kiihottuminenkin katkeaisi, ja laukeaminen ei ehkä onnistuisi, paitsi ehkä runkkaamalla. Niinpä ajattelinkin mennä niin kuin hyvältä tuntuu, ja jatkoin naimista samaa verkkaista ja niin samettisen sivelevää tahtia, kunnes laukesin aika poikkeuksellisenkin voimakkaasti.

Vetäydyin lauettuani, ja kaluni luiskahti ulos limaisesta vitusta. Narttu jäi paikoilleen takapuoli pystyssä ja pillu ammollaan. Tartuin kiinni hiuksista ja nuoletin kaluni puhtaaksi.
Työnsin sormeni hänen sisäänsä. Olen viime aikoina runkannut narttua lähes poikkeuksetta neljällä sormella niin syvälle kuin peukalo vaan sallii. Se on samalla myös harjoitusta. Ennen pitkää tämä isopilluinen pikkuhuora oppii nauttimaan enemmän muistakin isoista asioista. Isopilluinen on omassa tapauksessani sanottu pelkästään positiivisessa mielessä.
Työntelin sormiani sisään, vedin niitä ulos, ja työnsin spermaiset sormeni nartun suuhun. Tyhjensin näin pillun spermastani. Jatkoin sen jälkeen neljällä sormella runkkaamista, ja hieroin toisella kädelläni klitorista. Kun narttu oli laukeamassa, poimin molemmat nännin vasemman käden sormieni väliin ja venytin ja nipistin niitä tiukasti. Se toimii pienenä lisäkiihokkeena nartulleni, minulle likaisen mielen omaavana tekijänä jopa vähän enemmän.



Juttelimme tästä kokemuksesta, ja molempien mielestä se oli piristävää vaihtelua. Narttuni oli jo pidemmän aikaa ajatellut yllättävänsä minut tuollaisella huorajutulla, kun tiesi minun "salaa" sellaisesta fantasioivan. Tuo sperman kauhominen suuhun on omasta mielestäni himpun verran ällöä, mutta tavallaan myös nöyryyttävää ja siksi kiihottavaa. Myös narttuni nauttii siitä jollain tuhmalla tavalla, mutta tarkempaa selitystä en ole vielä saanut ongittua esiin.
Jos minulla olisi käytössäni toinenkin narttu samaan aikaan, antaisin toisen ratsastaa sylissäni selkä minuun päin, ja antaisin laukeamisen jälkeen toisen nuolla spermat suoraan toisen pillusta.


Tuparit kinkykammiossa


Ihan oikea sessio pitkästä aikaa. Tämä vuosi on mennyt miten on, ja monissa elämäntilanteisiin liittyvissä asioissa on tapahtunut muutoksia. Osa tilapäisiä, osa pysyviä. Joululomalle oltiin suunniteltu jo syksystä saakka aikuiseen makuun olevaa viihdettä, ja eritoten vielä nyt kinkykammion remontin ollessa lopulla, kääntyivät ajatukset yhä enenevissä määrin siihen suuntaan. Tai oikeastaan koko kinkykammion remontin aloittaminen sai syksyllä pontta noista tulevien suunnittelemisista. Nyt sitten saatiin sekin tila koeajettua, vaikka ihan viimeistä silausta myöten ei valmista ollutkaan.

Aloitimme session tutuksi tulleella tavalla, eli kaulapannan laitolla. Kaulapanta, paitsi että on toisinaan kätevä apu kiinnipitämisessä, on myös symbolinen osoitus session alkamisesta, ja valtasuhteiden muuttumisesta subin ja masterin rooleihin. Tämän jälkeen nartun seistessä edessäni ohjeistin häntä riisumaan päällysvaatteet. Käytännössä, koska vaatteita ei muutoinkaan ollut paljoa, tämä tarkoitti lähinnä kaiken muun paitsi rintaliivien ja pikkuhousujen riisumista. Ajattelin vähän pitkittää leikkiä, joten riisuisin itse loput myöhemmin. Kokeilin myös uutta tapaa käsien sitomiseen. Nartulleni on hankala löytää sopivia kahleita käsirautoja lukuun ottamatta, joten käytän käsien sitomiseen usein nippusiteitä tai köysiä. Nippusiteet ovat tavallaan hyviä, mutta vähän persoonattomia, ja ne joudutaan aukaisemaan saksilla tai pihdeillä. Köysien sitomiseen ja aukomiseen taas menee turhaa aikaa. Sidoin kumpaankin ranteeseen oman luonnonkuitunarun noin 10 cm leveäksi sidonnaksi. Sidonnan aikana pujotin kumpaankin köyteen yhden pienehkön metallirenkaan suunnilleen sidonnan puolivälissä. Nämä renkaat taas saatiin lukittua toisiinsa tai irrotettua pienellä hakasella varsin näppärästi.
 
Käsien sidonnan jälkeen jäin nartun selän taakse. Vasen käteni lepäsi nartun vasemman hartian ja niskan välimaastossa kevyellä puristusotteella. Oikea käteni eteni rintaliivien kuppien väliin. Tartuin kiinni liiveistä tarkoituksenani repäistä ne irti yhdellä nykäisyllä. Liivit aukesivat hakasistaan ja toinen olkain napsahti poikki. Toinen oli kuitenkin yllättävän kestävää sorttia, joten kolmen nykäisyn jälkeen kiskoin liivit alas selän taakse, ja pyöräytin ne samaan myttyyn ranteen siteiden kanssa. Alushousujen alas saamisessa ei tietenkään ollut sen kummempia vaikeuksia.
 
Sivelin oikealla kädelläni nartun kylkeä kainalon alapuolelta ja pitelin vasemmalla kiinni niskasta. Työnsin narttua eteenpäin niskasta pöytää vasten niin, että nartun oli kumarruttava hieman pöydän yläpuolelle. Irrotin otteeni niskasta, ja tartuin kiinni hiuksista vetäen päätä taaksepäin. Taisi kasvoilta näkyä pieni hymyn häivähdyskin. Asento oli sopiva tissien kourimiseen, johon siirryinkin melkein välittömästi. Läimäyttelin alaspäin törröttäviä rintoja ja puristelin niitä melko kovakouraisesti. Kuiskailin samalla nartun korvaan jotain siitä miten kivalta se tuntui, ja että narttu nautti siitä varmasti yhtä paljon. Sitten vein oikean käteni nartun jalkoväliin, ja märkäähän siellä tuntui olevan, ihan reilustikin. Kun olin jo ehtinyt aloittamaan tuhmien puhumisen, en malttanut olla tekemättä märkyydestä suurta numeroa.
 
"Täällähän märkää on. Narttu taitaakin haluta tänään kunnolla tavaraa sisään pilluunsa. Tännehän saisi varmaan upotettua kaikki sormet."
 
Kiusoittelin samalla hieromalla kämmenelläni pillua siten, että sisemmät häpyhuulet ja klitoris liukuivat liukkaina keskisormeni ja nimettömän välissä. Vaikka sateessa seisomisesta en tykkääkään, niin joissakin asioissa märkyys on sitä parempi, mitä enemmän sitä on. Ja litimärkä pillu on yksi niistä asioista, joka saa minut yleensä aina varsin himokkaaksi.
 
En tiedä miten muut masterit yleensä tekevät sessioidensa kanssa, mutta itse olen tottunut suunnittelemaan session etukäteen varsin pikkutarkasti, jotta varsinaisen aktin aikana ei tulisi tyhjiä mitähän seuraavaksi? - kohtia. Etukäteen suunnittelu ei kuitenkaan tarkoita, että toteutuksen pitäisi noudattaa suunnitelmaa orjallisesti. Kinkykammioni nikkarointi on viimeistelyvaiheessa, mutta en kuitenkaan ehtinyt saada kaikkea sessioon tarvittavaa valmiiksi. Alunperin suunnitelmissani oli rakentaa seuraavaa vaihetta varten eräänlainen nostolaite, jonka avulla olisin piinannut narttua ja kiusoitellut orgasmin partaalla erinäisin keinoin seuraavan tunnin ajan. Muuttuneen suunnitelman vuoksi päätin käyttää vuosi takaperin rakentamaani putkirunkoista sidontapukkia. Kaulapannalle on valmiina kiinnike pukin etupäässä, ja polvet voidaan kiinnittää pukin takapään V-muodossa seisovien jalkojen korvakkeisiin.
 
Mulla oli vajaa pullollinen hivenen vanhaa liukkaria, ja ajattelin käyttää sen loppuun tässä leikitellessä. Nartulle suupallo suuhun, ja sen jälkeen kaadoin liukastetta kädelleni. Hieroin kättäni häpykumpua vasten ja annoin sormieni liukua häpyhuulien välistä. Toinen käteni ilmestyi paikalle etukautta hieromaan klitorista. Kuiskuttelin matalalla vaimealla äänellä narttuni korvaan mitä kaikkea parhaillani tein hänelle, ja mitä sen jälkeen tulisin tekemään niin rivolla, yksityiskohtaisella ja likaisella tavalla kuin osasin. Sen jälkeen jatkoin kertaamalla ääneen omiani ja narttuni fantasioita.
 
Joskus sanotaan, että enemmän on vähemmän, ja tällaisessa tilanteessa se näyttää olevan usein totta. Rauhallinen, ehkä jopa laiska sormityöskentely tuntuu tehoavan usein paremmin kuin nopeampi. Annoin nartun tulla ehkä 15 kertaa lähelle orgasmia lopettaen kiihotuksen viime hetkellä.
 
Seuraavaksi narttuni ollessaan kontillaan sidontapukissa pääsimme kokeilemaan jotain uutta. Aikaisemmin syksyllä rakentamani panokone ei ole vielä koskaan aikaisemmin ollut mukana tositoimissa, ja nyt sekin saatiin koeajaa. Alun säätöjen jälkeen narttu sai takaapäin koneen lykkimää suurehkoa sauvaa. Itse en olisi päässyt nyt muutenkaan panemaan, sillä hölmöyksissäni käytin taas tuota öljypohjaista liukkaria, joka taas ei sovi yhteen kortonkien kanssa. Eipä tullut tehtyä tuotakaan virhettä ensimmäistä kertaa. Itse laitteen toiminnassa ei ollut ongelmaa, mutta se oli hivenen äänekäs. Sanoin alussa kone hieman kääntyi työntöjen voimasta, mutta muutama betoninen pihalaatta lisäpainona pitivät sen aloillaan. Loppu sujuikin oikeastaan paremmin kuin olin suunnitellut. Seisoin narttuni edessä polvillani työnnellen kyrpääni nartun suuhun. Vasemmassa kädessäni pitelin kahta narttuni nännien ympärille sidottua narua, joista saatoin kiskoa niin halutessani, etenkin loppuhuipennuksen aikaan lauetessani nartun suuhun. Oikealla kädelläni säädin ajoittain panokoneen nopeutta, ja lopun aikaa läimin narttua kannikoille muovisella paistolastalla. (Tuntui kuulema miellyttävältä) Koneen käsittelyssä narttuni laukesi kerran suhteellisen pian. Toinen laukeaminen tuli myöhemmin omien sormieni avustuksella.

Paastonaikaa

Viimeiset kuukaudet ovat menneet vähän eri tavalla kuin olisin odottanut. Aikaisemmin luulin, että seksin puute on lähinnä sinkkujen ongelma, ja erityisesti vielä miespuolisten. Vuosien saatossa tämä käsitys on osittain romuttunut, sillä näkyypä se ongelma vaivaavan myös naisia, ja vieläpä ihan kivan näköisiäkin. (Jostain syystä minulle on tällaisistakin ongelmista uskouduttu. Tiedä sitten miksi.)
Oma ongelmani liittyy kuitenkin yksityiselämän tilapäisiin järjestelyihin, jonka vuoksi yhteistä aikaa hauskanpitoon on ollut melkein mahdoton löytää. Tuntuu, niin kuin oma koti olisi muuttunut joksikin hemmetin BB-taloksi. Sanotaan, ettei tervekätinen mies naista kaipaa, mutta jos yksityisyyttä ei ole edes sen vertaa, että pääsisi hetkeksi viettämään romanttista laatuaikaa oman etukäpälänsä kanssa, niin jo se on helvetti! Toivottavasti poikkeustilaan tulee muutos mahdollisimman pian. Onneksi nyt sentään ei ihan niin paha tilanne ole, kuin joskus nuorena, että oksalla istuva variskin alkaa näyttää kiihottavalta.
Onneksi sentään nartulle tuo puutteessa eläminen on tuntunut olevan vaikeampaa kuin minulle. Ovatko nartut sitten omalla kohdallani vain olleet aina näin kärsimättömiä, vai olenko minä sitten vain poikkeuksellisen kärsivällinen. Se on kai vain hyvä ominaisuus masterille? Tai sitten olenkin piilomasokisti, ja nautin itseni kiduttamisesta. Eikös se ole niin, että herkutkin maistuvat sitä paremmalle, mitä harvemmin niitä syö? (paitsi naisten mielestä) Jos suklaata söisi joka päivä, niin ei kai se enää niin hyvää olisikaan? (paitsi naisten mielestä) Jos suklaata saisi kerran vuodessa jouluna, niin sitähän odotettaisiin oikein kieli pitkällä, ja ai että se olisikin sitten hyvää kun sitä saisi. Itse olen siis mies, eikä minulla koskaan ole ollut suklaanhimoa. Se on kai jokin naisten juttu. Siis ihan oikeasti. Jos virittäisin avatun suklaalevyn sudenrautojen väliin jonnekin lenkkipolun varrelle, niin ennen aamua siinä sätkisi vähintään kolme naarasta. Yksi kiinni raudoissa, ja kaksi suklaassa.


Viikonloppuna siunautui illalla saunan jälkeen sen verran omaa aikaa, että päätin käyttää sen hyväkseni, ja aloittaa vihdoinkin tuota kinkyilyyn tarkoitetun tilan remontointia. Suurin osa tarvikkeista on tullut hankittua jo hyvän aikaa sitten, ja ne ovat odotelleet siinä siistinä nippuina timpurin saapumista. Alussa on silti vielä melko paljon tuollaista mittailuhommaa ja muuta suunnittelua, ennen kuin ihan varsinaiseen käytännön nikkarointiin pääsee. Mikäs siinä puuhastellessa kaikessa rauhassa. Alkaa mielikuvituskin laukkaamaan...

Homma loppuu taas jo heti alkuunsa, kun ovi käy ja saan seuraa. Kerrankin sattuu käymään sen verran tuuri, että sekä isäntä ja narttu olivat vapaina samaan aikaan. Pikkunartullani ei ollutkaan takin alla yhtään minkäänlaista yläosaa, joten sen enempää ei säästä enää alettu puhumaan. Painoin nartun kasvot seinää vasten ja tarrasin kunnolla kiinni jalkovälistä. Sain jollain tavalla naprattua farkuista muutaman ylimmän napin auki, ja kiskaisin housut alas polviin saakka. Oikeasti olen niin myytyä masteria kun saan käsiini niin märän pillun, että se todellakin valuu ja litisee märkyyttään. Eipä sinällään ihme, kun tätä kuivaa kautta on jatkunut niin kauan. On jotenkin hyvin kiihottava ja samalla itsetuntoa kohottava tunne, kun voit "survoa" sormesi märkään pilluun rystysiä myöten ilman sen erikoisempia "Kulta, otetaan ihan rauhallisesti ja lämmitellään ensin liukkarin kanssa" -leikkejä.
Narttuni oli sen verran märkä ja valmis pitkästä odotuksesta, että ronski ja nopea sormettaminen alkoi tuottaa nopeasti tulosta. Tällöin - varmastikin ensimmäistä kertaa - minua pyydettiin naimaan "Ihan vitun kovaa. Ja syvälle". Ja minä tein. Runttasin kullin sisään ihan pohjaan saakka. Painoin nartun päätä niskasta vasten seinää ja kiskoin vasemman käden sormilla yhtä aikaa molemmista nänneistä sen verran kovaa, että sen oli pakko tuntua. Käytän harvoin sessioissani rivoa kieltä, mutta nyt se tuli ihan luonnostaan. Tykkään itse käyttää halventavaa ja nöyryyttävää nimittelyä yms narttuani kohtaan, mutta usein se tuppaa unohtumaan, kun on liian keskittynyt kaikkeen muuhun. Nyt se oli kivana lisämausteena. Sanoin mm. runttaavani kyrpäni läpi tuollaisen märkäpilluhuoran kohdunkaulasta ja naulaavani sitten nännit kiinni seinään. Temppu ilmeisesti toimi liiankin hyvin, ja pian sain kirota käsiini aivan liian aikaisin laukeavaa narttua. Meinasi jo ruveta tympimään, sillä tiesin ihan vanhasta kokemuksesta, että tämän jälkeen en saisi enää kunnon puristusta heppini ympärille. Onneksi sentään narttukin on alkanut oppia tämän asian, ja kääntyi ja pudottautui eteeni polvilleen ilman erillistä ohjausta. En yksinkertaisesti malttanut enää olla kiltisti, vaan tarrasin narttua hiuksista, ja annoin vähän suikkarille normaalia enemmän vauhtia ja voimaa. Narttuni ei pidä siitä, mutta ei kuitenkaan tällä kertaa protestoinut. Itse asiassa se kylläkin kannusti minua menemään vieläkin pidemmälle, ja yritin upottaa kullini muutaman kerran kokonaan suuhun, mutta se ei mennyt niin lähellekään.
No, joka tapauksessa laukesin melko pian nartun kasvoille. Käskin vielä nousemaan seisaalleen ja kumartumaan eteenpäin kädet selän takana. Annoin kunnon avokämmenläimäyksen sivulta kummallekin rinnalle rangaistuksena siitä, että tämä oli lauennut ennen minua. Vaikka sinällään tilanne oli leikkisä, niin nartun ennenaikainen laukeaminen todellakin jonkin verran ärsytti.

Tällaisina aikoina rupeaa helposti ajattelemaan seksiä melkein jatkuvasti, ja jonkinlaista korviketta on pakko löytää vaikkapa netin ihmeellisestä maailmasta. Turhauttavaa. Ei se vakikumppaninkaan olemassaolo tarkoita automaattisesti sitä, että seksiä saa aina ja niin paljon kuin haluaa. :D

Kärsimysviikko

Kärsimysviikoksi kutsutaan pääsiäisen tienoille epämääräisesti rajattua ajankohtaa, joka vietetään satojen kilometrien päässä kotoaan sukulaisten luona muusta maailmasta eristettynä.

Luin jostain, että miehinen vireystila alkaisi heiketä kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Juu kiitos, tännekin voisi ohjata vähän sitä. Olisi niin paljon helpompaa istua iltaa rennosti kuollut ja veltto kalu lahkeissaan, mutta sen sijaan joudunkin kärvistelemään suurimman osan ajastani tykytys housunpuntissa. (Mihinkäs masteri edes kaluaan tarvitsee? Olisihan noita muitakin hauskoja tapoja viihdyttämiseen keksitty.) Muutaman päivän tauon jälkeen olen kuin viisitoistavuotias juniori. Alapää elää ihan omaa elämäänsä rationaalisen aivolohkon lähettämistä käskyistä huolimatta. Naiset eivät ehkä tiedäkään kaikkea hauskaa miehuudesta. Vehkeet voivat olla ensin yhdessä sulassa sovussa housunpuntissa, ja vain hetkeä myöhemmin seisokki täyttää tilan niin, että pallit yksinkertaisesti puristuvat kasaan. Seuraavalla kerralla mietin vaihtoehtona kyllä muita housuja kuin farkkuja.

Maanantaina puolilta päivin istun autossani alaston nainen vieressäni. Ehei. En ole mennyt sekaisin mämmin ja stimuloivien alkoholipitoisten virvokkeiden nauttimisesta. Minusta oli vain kiinnostavaa katsella sivusilmällä vieressäni alastonta naisvartaloa. Tietenkin jouduin käyttämään pääosan huomiostani autoiluun, mutta seuralaistani se ei tunnu haittaavan. Hän istuu tottelevaisesti käsiensä päällä vain turvavyö verhoten vartaloaan, ja jännittää, milloin vastaan tulee taas rekka, tai jokin muu korkeampi ajoneuvo. Alan epäillä, että narttuni luonteenpiirteisiin on ehkä sittenkin kätketty hitunen itsensäpaljastajaa. Kerron kiusoittelevasti ajankuluna, mitä irstaita juttuja minulla on suunnitelmissani tehdä hänelle lähitulevaisuudessa. Hänen jalkovälistään valuvat limat ovat levinneet pitkin nahkaistuinta, mutta se ei ole pelkästään juttujeni ansiota. Hän on ollut käskyni mukaisesti viisi päivää masturboimatta, ja olen pitänyt huolen, ettei se ole ollut liian helppoa. Joka ilta hän on saanut lukea kirjoittamani iltasadun, jotka ovat varmasti herättäneet niin eroottisia, kuin turhautumisenkin tunteita. Eräs tarina kertoi lähimetsässä lymyilevästä erakosta, joka sieppaa juuri hänenlaisiaan nuoria naisia viihdykkeekseen, ja tekee näille julmia tekojaan mielensä mukaan. Seuraavana iltana sadun aiheena on vuorostaan ilkeä postityöntekijä, jonka epäillään siepanneen nuoria toimipaikkaan juuri ennen sulkemisaikaa saapuvia tyttöjä. Pääsiäisen paluuliikenteestä huolimatta rekkoja ei näy tiellä kovinkaan paljoa.


Kurvaan auton pihaan. Naapureita ei ole näköpiirissä, ja narttuni kömpii autosta ulos sorapihalle alastomana. Tällä kertaa emme mene sisälle, vaan olen ajatellut toteuttaa erään jutun, josta olemme joskus aikaisemmin puhuneetkin. Sää on riittävän lämmin ulkoiluun. Talutan nartun takametsikköön, ja sidon hänet narulla ranteista kahteen sivuilla olevaan nuoreen mäntyyn. Painan häntä lapojen välistä eteenpäin ja vedän lantiosta taaksepäin samalla painaen kolme sormeani syvälle liukkaaseen pilluun. Rummutan sormillani hetken hänen G-pistettään. Vedän kosteat sormeni hitaasti ulos hänen vapisevasta kehostaan, ja työnnän ne sitten hänen suuhunsa. Survon kyrpäni hänen sisäänsä, ja työntelen pohjaan niin rajusti kuin voin. Muutaman työnnön jälkeen luulen narttuni leikkivän hankalaa, mutta tajuankin yllättäen hänen olevan laukeamassa. Se tapahtui odottamattomalla tavalla, enkä ollut itse vielä yhtään valmis. Jatkan kuitenkin naimista yhtä kovaa, ja tiedän hänen myös tavallaan inhoavan sitä, että pitkitän hänen laukeamistaan jatkamalla ärsytystä. Pian orgasmi on kuitenkin ohi, ja hänen kehonsa rentoutuu. Tiedän kokemuksesta, että en saa silloin tarpeeksi kiihoketta. Kyllä puristusta kuitenkin olla pitää. Niinpä vedän kaluni ulos, ja siirrän hänen käsisiteitään alemmas puussa. Painan nartun polvilleen eteeni, ja työnnän kyrpäni hänen suuhunsa. Narttuni saa maistella kunnolla omia pillulimojaan kyrpäni varresta. Hänen suunsa työskentelee kuitenkin kiitettävän tehokkaasti, eikä aikaakaan kun vedän kaluni ulos hänen suustaan, ja laukean kasvoille. Narttuni nuolee kiltisti kaluni puhtaaksi, ja muistaa vielä kiittää isäntää. Hieron valuvan sperman hänen rintoihinsa, kasvoihinsa ja hiuksiinsa. Päästän narttuni irti, ja käymme saunassa.

Tyypillisesti pitkän tauon jälkeen ei useinkaan yksi pano riitä tekemään oloa tyydytetyksi, vaan pikaisia harrastetaan pitkin päivää. Mutta mikäs kiire tässä on, kun on vielä muutama ylimääräinen päivä lomaakin.

Kokenut narttu

En ole koskaan saanut käsiini valmiiksi koulutettua narttua. Tarkoitan tällä siis sellaista, joka tietäisi kokemuksen tuomalla varmuudella alistumisen olevan hänen juttunsa..

Millaista olisi saada käyttöön kokenut, mutta minulle entuudestaan vieras narttu? Idea tässä ajatusleikissä on se, että kaikki tilanteessa on tavallaan vierasta ja uutta, mutta kiinni voisi iskeä epäröimättä. Kaiketi riippuisi paljon nartun ulkomuodosta ja vaatteiden määrästä, miten pitkään jaksaisin vastustaa kiusausta. Ainakin jos olisi varustettu huomiota puoleensavetävillä magneettilollottimilla, niin tuskinpa menisi kovinkaan pitkään. Mutta miksipä minun tarvitsisi tässä tilanteessa teeskennellä kilttiä ja sivistynyttä? Jos tekee mieli katsella, niin sitten katselen. Jos tekee mieli kokeilla, niin voin ihan hyvin repäistä paidan rintamuksen auki niin, että napit sinkoilevat. Vasemmalla kädellä voi puristella ryntäitä niin napakasti, että narttu ulahtaa. Työnnän kolme oikean käteni sormea syvälle hänen suuhunsa. Niin syvälle, että yökkäysrefleksi saa kuolan valumaan ja kastelee sormeni kunnolla. Nyt voin työntää liukkaat sormet jalkojen väliin suoraan karvattomaan pilluun. Lisää liukastetta nartun suusta. Annan hänen imeskellä sormistani omia mehujaan. Vedän kaluni esiin, ja survaisen sen suoraan hänen sisäänsä. Vedän narttua itseäni vasten kiskomalla häntä rinnoista työntöjeni tahdissa. Haluan kaluni osuvan joka kerta pohjaan saakka voimalla. Kun olen laukeamassa, käsken nartun eteeni polvilleen, ja koristelen hänen suunsa, kasvonsa tai rintansa nesteilläni. Auta armias, jos narttu ei ole riittävän nopea liikkeissään, ja pilaa spermaamisen. Sen jälkeen tulisikin tupenrapinat. Tai jos narttu ei saamansa huomion jälkeen muista kiittää isäntää, niin sitten pidettäisiin tapakasvatuskoulutusta. :P

Se toinen eka kerta

Mielessäni on pyörinyt jo jonkin aikaa ajatus kirjoittaa tuosta ensimmäisestä sessiokerrastani. Ilmeisesti ainakin muutama ihminen on kiinnostunut kuulemaan ajatuksiani, koska minua pyydettiin vierailevaksi kirjoittajaksi toiseen blogiin. Tuo ensimmäinen sessiokerta tuntui hyvältä aiheelta sellaisellekin lukijalle, joka ei ole koskaan lukenut muita tekstejäni. Onhan se tavallaan kaiken alku.


Raskaana olevat naiset

Tässä iässä suurin osa kavereista elää jo vakiintuneessa parisuhteessa, ja useimmilla on myös lapsia. Tuskin on hetkeäkään taukoa, kun taas näkee jonkun tuttavapiirissään kuljeskelevan maha pystyssä tulevaa perheenlisäystä enteillen. Se, joka kokee raskaana olevan naisvartalon eroottisesti kiihottavana, kokee moisen samalla sekä siunauksena, että kirouksena. Mikäs sen mukavampaa, kun katsella kuola valuen pyöreämahaisia (ja tissisiä) tulevia äitejä, ja kuvitella, mahtavatko he olla raskausaikanaan seksuaalisesti tavallista halukkaampia, niin kuin monesti sanotaan. Mutta toisaalta liiallista mielen ja katseiden harhailua pitää kuitenkin ymmärrettävistä syistä yrittää välttää.

Täytyy tunnustaa, ettei itselläni ole vielä kokemuksia raskaana olevista naisista. Kiinnostusta kylläkin löytyisi, joten ladatkaa vain kaikki naiset vauvamasukuvianne nettiin. En pistä ollenkaan pahakseni.

Myöskin raskauden jälkeisenä imetysaikana riittää katseltavaa. ”Haittaako, jos imetän tässä samalla?”
”Eihän toki. Haittaako itseäsi, jos tuijotan tässä samalla tissejäsi?”
En vastusta julkista imetystä. Useimmille se ei ole mitenkään eroottinen asia, mutta myös meitä poikkeuksia on. Tosin jos julkinen imetys pitäisi kieltää sen vuoksi, että joku siitä kiihottuu, pitäisi samalla kieltää myös jalkojen näkyminen jalkafetissi-ihmisten pelossa, sukkahousut sukkahousufetissien pelossa, ja moni muu asia kissoista ja koirista alkaen. (Nämä olivat vain esimerkkeinä. Allekirjoittaneella ei ole kiinnostusta jalkoihin, sukkahousuihin tai kissoihin ja koiriin.)

Vaikka raskaana olevien naisien kanssa voi leikkiä hyvin pitkälle samoin kuin muidenkin kanssa, kannattaa joissain asioissa kiinnittää huomiota varovaisuuteen. Järkikin sanoo, ettei tuolloin naista kannata köyttää vatsan kohdalta ja nostaa roikkumaan kattoon. Mutta myös pienemmät seikat, esimerkiksi virtsarakon tilavuuden pieneneminen masuasukin kasvamisen vuoksi, voi käytännöllisistä syistä vaatia nopeamman irrottautumisen köysistä vessakäyntejä varten.

Raskaana oleville naisille suositellaan seksiä takaapäin ihan käytännöllisistä syistä. Mikäs sen parempaa. Ohjaisin naisen T-kirjaimen mallisen matalan lattiassa seisovan telineen luokse. Asettelen hänet polvilleen sen eteen, ja käsken kumartua siten, että hänen kaulansa on T-kirjaimen keskiosan päällä. Kädet sidotaan hihnoilla molemmin puolin suoriksi sivuille. Kaadan tuoksuvia hierontaöljyjä, ja levitän niitä käsilläni hänen selälleen. Sivelen sitä hänen pyöreälle vatsalleen ja turvonneille utareilleen. Mieleni tekisi sitoa ne, jotta näkisin ne kunnolla pullistuneina. Mutta kontillaan ollessaan ne roikkuvat alaspäin jo muutenkin niin houkuttelevasti. Herätän hänen kiimansa sivelemällä häpyhuulia ja klitorista öljyisillä sormillani. Naisen takapuoli on pystyssä, ja huojuu kotsuvasti kosketusteni mukaan. Se ikään kuin etsii sormiani haluten ahmaista ne sisäänsä.
Kaivan elimeni esiin, ja ohjaan sen hänen sisäänsä. Nautiskelen työntöjeni lomassa puristellen hänen liukkaita utareitaan, ja venytän hänen nännejään. Laukean hänen sisäänsä, ja levittelen ulos valuvaa spermaa häpyhuuliin. Hyvä narttu. Saa vielä nuolla kaluni puhtaaksi ja kiittää astutuksesta.
Vielä vain fantasiana, mutta ehkä joskus todellisuutena.

Raskaushan on olotilana myös kiinnostava vaikkapa lääkärileikkejä ajatellen. Onhan luonnollista, että terveyttä seurataan raskauden aikana. ”Hyvä rouva, olette avautunut jo seitsemän senttiä. Enää ei kestä kauaa.” - toteaa tohtorisetä tehdessään sisätutkimusta rystysten syvyydeltä.