Näytetään tekstit, joissa on tunniste neljä sormea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neljä sormea. Näytä kaikki tekstit

Joulunajan irstailua

Minulla on ollut koko joulukuun ajan hirveä kiinnostus rivoja leikkejä kohtaan. Sellaisia, joista tässä pari päivitystä takaperin kirjoitinkin. Se on nimenomaan sitä henkisen puolen tyydyttämistä, eikä se katoa mihinkään vaikka saisi laueta kuinka monta kertaa tahansa.
Kerroin Pikkunartulle haluistani, ja mietittiin, että eiköhän joulun pyhien aikaan sellaiselle varmasti löytyisi aikaa. Ja niin sitten lopulta löytyikin.


Halusin kovasti samantapaista asetelmaa kuin joskus kun edellisen kerran tällaisia leikkejä leikittiin, Pikkunarttu aseteltuna avuttomaksi kohteeksi häpeäpuuhun, minä puuhailemassa vapaasti kaikkea mitä haluankaan kenenkään tuomitsematta tai arvostelematta.
Tämä häpeäpuuni on käynyt vuosien aikana läpi jos jonkinlaista muodonmuutosta. Nykyisin siinä ei ole varsinaista jalustaa, mutta häpeäpuun molemmin puolin on kiinnitetty kulmaraudat, joista se voidaan kiinnittää pultein tai ruuvein melkein mihinkä tahansa alustaan. Tällä kertaa alustana toimi pari kakkosnelosen pätkää, jotka olivat täysin riittävät pitämään laitoksen pystyssä ja vakaana.

Pikkunarttu makasi selällään häpeäpuun eteen tuodun patjan päällä. Olen aina miettinyt, miten historiallisesti häpeäpuissa ihmisten kädet ovat pysyneet häpeäpuun aukoissa, sillä ihmisiä on eri kokoisia, mutta tuskin torin laidalla seisovassa häpeäpuussa on ollut sen enempää kuin yhdet aukot käsille. Joko käsiä ei ole edes kiinnitetty mitenkään, vaan aukot ovat olleet ainoa reitti häpeäpuuhun kiinnitetyn henkilön päästä puhdistamaan kasvojaan mädäntyneistä tomaateista ja hevosen kikkareista, tai sitten kädet on kiinnitetty esimerkiksi köysillä. Joka tapauksessa, Pikkunartun kohdalla ole ratkaissut ongelman kiinnittämällä ranteisiin soljella kiinnitettävät nahkaiset kahleet, ja samaiseen kahleeseen pujotan ison metallirenkaan, joka ei ainakaan mahdu läpi aukoista. Tämä konsti näyttää pitävän jopa tuollaisenkin Houdinin aloillaan.

Minulle jokin siinä asetelmassa, nainen lukittuna aloilleen käytettäväkseni, herauttaa veden kielelle. En tiedä mikä perhana siinä on niin kiihottavaa, mutta se vain on. Ehkä siinä on osittain kyse vallan tunteesta, kun ajattelee toisen siinä paikalleen sidottuna, ottamassa vastaan sen mikä on tulossa. Mutta joka tapauksessa, nautin siitä näkymästä, kun toinen on sidottuna jalat levälleen. Lasken käsilleni runsaan määrän liukastetta, ja sitten hieron sitä ympäriinsä. Paikat kiiltelevät liukkaina.  Aloitan varovaisen leikittämisen suurikokoisella sauvalla. Työntelen sitä rauhallisesti ja varovaisesti edestakaisin edeten vähitellen syvemmälle. Lelu on tuttu, ja sitä on käytetty monesti ennenkin. Se on sileä, ja kasvaa loppua kohden suunnilleen kuuden sentin paksuiseksi. Nautin kun näen sen uppoavan pohjaa myöten.

Vedän sauvan pois, ja työnnän sisään kolme sormeani. Liikuttelen niitä edestakaisin, ja työnnän sitten sauvan sisään niiden lisäksi. Suurikokoinen sauva puristuu nyt sormiani vasten, ja hetken liikuteltuani sitä tunnen kuinka sormiani alkaa kihelmöidä. Sellainen tunne kuin joskus pakkasella, kun sormia alkaa nipistellä. Kokeilen uudelleen, pistän tällä kertaa sisään neljä sormea, nyt kämmenpuoli leluun päin, ja jatkan leikittämistä.

Lisään reilusti liukastetta ja jatkan leikittämistä pelkästään sormillani ja lopulta sisällä on koko vasen käteni. Kun liukastetta on varmasti ja tarpeeksi joka paikassa, valitsen jättilelun, jota on käytetty pariin otteeseen aikaisemminkin. Mutta nyt sitä on lyhennetty niin, ettei se ota pohjaan liian aikaisin.
Lyhentäminen on tosin tehnyt lelun käytöstä hieman hankalampaa. Se ei ole enää pitkulainen sauvan muotoinen, vaan muistuttaa enemmän soikeaa kananmunaa. Ja koska siinä ei ole enää juurikaan vartta jäljellä, on edestakainen liikutteleminen vaikeampaa. Leikitän sillä niin paljon kuin vain uskallan, mutta luultavasti se on vain liian iso mennäkseen sisään, ehkä koskaan. Vaikka Pikkunarttu ei sanokaan mitään, ei käytä turvasanaa, niin tunnen kyllä muutenkin, ettei kyseisellä lelulla pysty menemään pidemmälle.

Lelu on kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Minusta on tavattoman kiihottavaa tuntuista työnnellä sormiani sisään lämpöiseen liukkaaseen pehmeyteen. Työnnän sisään vasemman käden lisäksi sormia toisesta kädestä, ja liikuttelen niitä rauhallisesti edestakaisin. Välillä vedän käteni ulos, haluan venyttää paikkoja auki sormillani ja vain katsella irstasta näkymää, ennen kuin taas työnnän käteni ja lisäsormia sisään.

Pikkunarttu tuntuu nauttivan rystysteni hieroessa g-pistettä. Leikin ei varsinaisesti ole tarkoitus olla orgasmiin tähtäävää, sillä kiihottumisen aiheuttama puristus tekisi leikkimisestä vaikeampaa, ja luullakseni orgasmikin vain uuvuttaisi Pikkunarttua. Mutta aina välillä olen tyytyväisenä katsellut kuinka hän on kiihottunut suuren sauvan työntyessä syvälle itseensä, tai nyt hieroessa g-pistettä. Työntelen kättäni syvemmälle, eikä se tunnu haittaavan häntä, vaan ehkä jopa pienessä määrin kiihottavaa lisää. Ja silloin tajuan, että yhden käden sijaan sisässä onkin nyt kaksi.
Tilanne on minulle oudolla tavalla hyvin kiihottavaa. Pulssini alkaa äkkiä takomaan voimakkaasti ja nopeasti, ja tuntuu että melkein vapisen. Vaikka ehkä osittain kyse onkin jo pikkutuntien väsymyksestä.
Jatkan käsieni liikuttamista, ja hetken jo luulen että Pikkunarttu saa orgasmi, mutta sitten taas ehkä sormeni osuu väärään kohtaan, ja tilanne katkeaa. Yritän vielä pari kertaa uudelleen, mutta enää se ei tunnu onnistuvan.


Pikkunarttu on jo uupunut, ja annan hänen levätä hetken. Sen jälkeen annan hänelle orgasmi käteni ja kieleni avulla, ja se päättyy voimakkaaseen itkukohtauksen ja kohtalaisen harvinaiseen squirttaukseen.

Olen oikein tyytyväinen leikkikertaan, sillä olen saavuttanut pitkään odottamani tavoitteen tuplafistauksesta. Ja ehkä jatkossa se onnistuu helpommin, mutta muuten en isojen lelujen suhteen taida enää lisätavoitteita asettaa.

Toinen sessio

Joulun alle oli sovittuna vielä toinenkin tapaaminen. Tällä kertaa leikkikaverini olikin eräs minulle hieman tutumpi henkilö. Subinanna on juuri se samainen nainen, jolle vuosi - pari takaperin valmistin anaalikoukun ja kasan sidontatankoja. Koukku Tangot
Olimme myös vuosi takaperin Bizarren bileissä samaan aikaan, kumpikin oman avecinsa kanssa saapuneena, mutta sitten muodostimme eräänlaisen haahuilevan neljän hengen seurueen. Ja toki vuosien varrella on kirjoiteltukin on aika paljon asiasta kuin asiasta.
Mitään varsinaisia seksijuttuja emme ole puuhailleet keskenämme, vaikkakin Subinanna sellaisen mahdollisuutta joskus varovasti rohkeni kysyäkin. Aika vain ei ollut tuolloin kovin otollinen, kun mistään vapaasta suhteesta ei vielä tuolloin ollut edes puhetta. Nyt kun tilanne on hieman muuttunut, niin päätin kysäistä, vieläkö hänellä olisi halua tavata.


Jälleen kerran olisi valmisteluihin saanut olla enemmänkin aikaa, mutta onnistuihan tuo noinkin. Yleensä suunnittelen sessioita melko tarkasti etukäteen. Esimerkiksi sellaisia asioita, mitä voisi tehdä ja missä järjestyksessä, millaisia sidontoja, mitä tarvikkeita tarvitaan. Käytännössä homma voi osoittautua hyvinkin erilaiseksi kuin etukäteen osasi kuvitella, mutta se on normaalia. Oikeastaan ei edes kannata yrittää mennä hommaa minkään käsikirjoituksen ja aikataulun mukaan, koska siinä katoaa hommasta sen sielu. Tulee keskityttyä hauskanpidon sijaan ohjeiden lukuun ja tekniseen suorittamiseen. Mutta miksi sitten ylipäätänsä suunnittelen mitään etukäteen? Etukäteen suunnittelemalla minulla on mielessäni useita vaihtoehtoja, joita sessiossa voidaan toteuttaa. Olisi noloa istua sormi suussa miettimässä mitä seuraavaksi voitaisiin tehdä, kun toinen seisoo antautuneena edessäsi. Ja jos jotain keksitkin, niin seuraavaksi huomaisit, ettei sinulla ole niiden toteuttamiseen tarvittavia välineitä. Etukäteen suunnittelemalla minulla on varastossa useampikin ajatus jonka voi toteuttaa, mutta mikään ei estä keksimästä lennosta jotain muuta, jos idea tuntuu hyvältä.

Ennen sessiota juttelin Subinannan kanssa hetken. Vähän katseltiin kammion yleisilmettä ja puhuttiin kai siitä millaista sessiointia olisi luvassa. Tällä kertaa ajattelin vähän rennompaa sessiointia, ei niin kovin vakavaa, ei herroittelua tai sirkustemppuja. Ehkä mielentilaani vaikutti myös edellisen viikonlopun sessiointi, joka oli silloin kovempaa. Sitten myös käytiin pikaisesti läpi turvallisuusasioista, mutta kun kumpainenkaan ei ollut ihan aloittelija, niin ne menivät ihan muutamalla sanalla.

Aloitimme (jo hyväksi havaitulla tavalla) käsien kiinnittämisellä katosta roikkuviin kahlekiinnikkeisiin. Tätä seurasi eräänlainen Shinju -tyyppinen rintakehäsidonta, joka on helpompi tehdäkin silloin kun kädet on nostettu pois tieltä. Sidonta oli hieman oma mukaelmani, pääasiassa sen vuoksi, että köysi oli harmillisesti parikymmentä senttiä liian lyhyt. Mutta kun kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään ammattimainen tapahtuman, niin en antanut sen häiritä itseäni. Parasta melkein olisi, jos olisi oikein pitkä köysi, minkä voisi sitten sidonnan päätteeksi katkaista halutusta kohdasta. Mutta yleensä kaikki köydet vaativat jonkinlaisen päättelykäsittelyn etteivät ne purkaantuisi, ja se taas on hankalaa session aikana. Mutta niin, asiaan.
Subinannalla on varsin hyvänkokoiset rinnat, joita oli kiva puristella takaapäin, kun ne vielä vähän pingottuivat köysien puristuksessa törrömmälle. Samalla työntelin myös sormea kosteaan jalkoväliin Subinannan alkaessa huohottamaan. En tunne kovin hyvin alistuvan osapuolen ajatusmaailmaa, tai millaisessa mielentilassa he ovat leikkien alkaessa. Jaksan vain aina ihmetellä, miten joku syttyy niinkin vähäisestä. :P
Hetken suuria rintoja puristeltuani irrotin käsikahleet katosta roikkuvista ketjuista, ja kiinnitin ne toisiinsa Subinannan selän taakse. Avasin sepalukseni, rullasin kumin päälle. Autoin hänet polvilleen lattialle eteeni, ja hiuksista kiinni pitäen ohjasin kaluni hänen suuhunsa. Tiesin jo ennestään, että Subinanna kykenisi ottamaan kalun varsin syvään. Annoin hänen työskennellä osittain omatoimisesti, mutta välillä ohjailin rytmiä tai syvyyttä pidellen kiinni hänen hiuksistaan ja päästään. Painoin välillä syvään ja pakotin häntä pitämään kaluni syvällä lyhyen aikaa. Se ei ollut vielä mitään kurkkupanoa, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa mennään siihenkin. Aivan pohjaan ei päästy, mutta Subinanna sanoi, että varmaan hyvin lähellä käytiin. Sanoin leikkisästi, että juu, jäi vain joku 4-5 senttiä uupumaan. Mutta kyllä todellisuudessa jäätiin vain sentin tai parin päähän.
Tämän jälkeen pyöräytin Subinannan ylös venytyspenkkiä vasten, nostin hänen oikean jalkansa penkin päälle koukkuun, ja työnnyin sisään takaapäin. Puristus oli kovempi kuin osasin odottaa, ja meinasin laueta vähän liiankin nopeasti. Pidin hetken taukoa ja jatkoin sen jälkeen naimista. En ole varma laukesiko Subinanna tuon lyhyehkön panemisen aikana, mutta ainakin äänestä päätellen se oli lähellä.

Kuvakaappausta videosta


Jouduin siistimään itseäni, ja sen jälkeen päästin Subinannan "lepäämään" sidontalavan päälle, vaikka tiesinkin etukäteen, että varsinaista lepoa siinä ei ehtisi paljoa tulla. Hän makasi selällään, kädet sivuille sidottuna kuin ristillä roikkuen, jalat nostettuna köysien avulla kohti kattoa. Subinanna oli jo joskus aikaisemmin sanonut, että haluaisi ehdottomasti testata panokonetta. Tämä oli siihen hyväksi havaittu ja helppo asento. Leikitin häntä hetken käsin ensin pienemmällä ja sitten suurella sauvalla kokeillakseni kumpi olisi sopivampi, ja päädyin sitten pienempään. Isompi tuntui olevan vähän liian tuskallinen. Panokoneen lykkiessä käytin vibraattoria lisästimulointina sekä nänninipistimiä tehdäkseni Subinannan olosta vaikeamman, eikä kestänyt kovinkaan pitkään kun ensimmäinen orkku tuli. Avasin rintakehäsidonnan Subinannan maatessa orkun jälkimainingeissa puolikuolleena, ja sidoin hänen kummankin rintansa erikseen, pingottaen ne venytykseen katosta riippuvalla köydellä. Muistikuvani ovat jo hieman hataria mitä missäkin järjestyksessä tapahtui, mutta tämän jälkeen hän sai useampia orkkuja ensin pienemmällä sauvalla, sitten isommalla sauvalla käsin leikitettynä, ja taas pienemmällä sauvalla konekäyttöisesti kolme perättäistä orkkua pakotettuna.
Tässä vaiheessa Subinanna jo vapisi ja huusi aika äänekkäästi. Minä halusin vielä jatkaa ihan sormipelillä, koska pidän siitä enemmän kuin leluista. Yllättäen Subinanna tuntuikin villiintyvän neljän sormen syvätyöskentelystä, vaikka ei kovin isoihin juttuihin ollut tottunutkaan. Mielessäni kyllä ajattelin, että jatkossa tähän osa-alueeseen kannattaisi panostaa enemmän.

Pidimme pienen tupakan mittaisen tauon, jonka jälkeen palasimme takaisin kammioon. Kokeilimme vielä syväkurkkutouhua Subinannan maatessa selällään pää roikkuen lavan reunalta, mutta vieläkään ei ihan kokonaan sisään mennyt. Joskus tulevaisuudessa, mikäli vielä tapaamme leikkien merkeissä, haluaisin käyttää häntä sidottuna oikein kunnon kurkkupanoon.
Tämän jälkeen hieman yllättäen Subinanna pyysi minua panemaan häntä, ja minusta se oli ihan kiinnostava ehdotus. Käskin hänet kontalleen lavan päälle, nain häntä niin syvään takaapäin kuin pystyin. Painoin hänen päänsä ja rintansa lavaa vasten, pitelin itse kiinni kahleiden ketjuista ja nautiskelin oikein kunnolla naimisesta. Subinanna sai tuona aikana ainakin muutaman kerran. Onneksi kamera ei tuolloin ollut päällä, sillä olisin varmasti löytänyt vielä itseni jostain youtubesta nimimerkillä ihmisgorilla. Heiluin venytyspenkin päällä korkeassa polviasennossa tukea ketjuista ja köysistä ottaen, ja lopulta laukesin aika voimakkaasti eläimellisen mölinän saattelemana. :D Tosin tuossa vaiheessa olimme jo vajonneet laiska koira -asentoon, kun Subinannan voimat olivat loppuneet jo hetkeä aikaisemmin. Mutta se oli oikein kivaa naimista, eikä todellakaan mikään pikapano.
Ovela narttu. Päätti väsyttää minut. Mutta hyvältä tuntui, ja päätimme leikit tällä kertaa siihen.


Tässä sessiossa oli mukana myös jotain uutta ja mielenkiintoista. Subinanna nimittäin halusi viedä kotiin tuliaiseksi miehelleen jotain katseltavaa, ja niinpä taltioin parikymmentä minuuttia pitkän klipin eri kohtauksista sessiomme aikana. On tietenkin hieman hankalaa keskittyä sessioimaan ja kuvata samaan aikaan, joten videopätkästä ei tietenkään tullut mitään järisyttävän hienoa ja ammattimaista, mutta kuulema oli silti tehnyt tehtävänsä. Eli oli videoiden katselun jälkeen ollut vipinää sielläkin suunnassa, ja munaa tullut tuollaisellekin "nymfomaanille" enemmän kuin tarpeeksi. Kiva tapa saada uutta piristystä seksielämään.

Jälkikäteen minusta tuntui, että olisin pystynyt kyllä vähän parempaankin. Tai jotenkin jäin miettimään, mahtoiko Subinanna odottaa jotain enemmän.
Pikkunarttu kysyi myöhemmin, että no, miten sessio meni? Munasinko täysin, vai luulenko että vielä näemme Subinannaa ja hänen miestään vielä uudestaankin? En minä sentään usko että mitään munasin, joten luultavasti tullaan vielä näkemään.

Kimppajuttulesbonöyryytysfantasia


Tämänkertainen blogikirjoitukseni on tyyliltään hieman poikkeuksellinen. Minun oli tarkoitus käsitellä pääasiassa kimppaseksiin liittyviä asioita, joista useampi lukijanikin tuntui olevan kiinnostunut. Koska jotkut lukijoistani ovat kaivanneet myös ”runkkumateriaalia”, päätinkin ilahduttaa heitä tylsän analysoinnin ja pohdinnan sijaan tarinamuotoon kirjoitetulla fantasialla. Yhdistin fantasiaan myös nöyryyttäviä elementtejä, ja verbaalista nöyryytystä, josta myös tuntuu olevan kova kysyntä.

 

 

Klikkaa alapuolista linkkiä

KIMPPA

 



Yllätys

(Tämä tarina on itse asiassa fantasia, mutta kirjoitettu kuvitelmana siitä, millaista olisi kiva kokea.)

Sellaista kutinaa oli viikon aikana ollut molemmin puolin, että voisi viikonlopuksi kehitellä jotain kivaa. Pikkunartulla tuntui olevan jokin yllätys mielessään, joten päätin uteliaisuuttani selvittää mikä se on, ja toimia sitten sen mukaan. Tähän yllätyksen valmisteluun liittyen oli tosin vähän lisäkuluja, ja tällä kertaa kyse oli vähän suuremmasta summasta, joten sovimme, että annan tapaamisen yhteydessä sitten 100 € kulujen tasaamiseksi. Monet lelut ja laitteen ovat sen verran kalliita, että niitä tulee harvemmin osteltua. Meillä on monestikin käytössä systeemi, että kulut jaetaan molempien kesken.



Odottelin session alkua ehkä jopa hieman jännityksessä, kun en tiennyt mitä yllätystä narttunen oli tälle kerralle suunnitellut. Sessiopaikalla odotellessani sain tekstiviestin, jossa kysyttiin, olenko valmiina. Vastasin siihen myöntyvästi. Tämä on tällainen uusi käytäntö, jossa molemmat voivat valmistua kaikessa rauhassa omissa oloissaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja saapua sitten sessiopaikalle.

Kun narttuni saapui sessiopaikalle, olin todellakin yllättynyt. Asuna hänellä oli polviin saakka ulottuvat jalanmyötäiset beiget saappaat, yhtä kokoa liian pieni vaaleanpunainen tiukka narutoppi, ja itsetehdyt kireät farkkusortsit, jotka oli leikattu lahkeista niin lyhyiksi, että häpyhuulien reunat paistoivat näkyviin molemmilta puolin. Silmissä oli tumma vahva meikki, ja huulissa oikein kirkkaanpunainen huulipuna. Tunnelmaa korostivat vielä pieni punainen nahkainen käsilaukku ja kirkkaan keltainen ja pinkki muovinen rannerengas. (Jälkikäteen sain tietää, että koko olemus oli lainattu jostain 80-luvun pornoklipistä ihan minun kiusakseni. En nimittäin tunne kovinkaan paljoa positiivisia ajatuksia kyseisen aikakauden aikuisviihteen tuotoksia kohtaan, mutta tällä kertaa tuo tyylin lainaus oli kuitenkin varsin onnistunut, ja itse asiassa toimi erittäin hyvin.)

Pano ja suihinotto olisi sitten viisikymppiä. Jos haluaisin jotain tosi kinkyä extraa, porn star experiencen, yms, niin se tekisi vielä viisikymppiä lisää.

Kaivelin lompakosta nuo kaksi viidenkympin seteliä, ja ojensin ne oven pielessä nojailevalle ja huuliaan leikkisän tuhmasti huuliaan punaavalle nartulle.
Laitettuaan huulipunan ja rahat käsilaukkuunsa, hän laski sen tuolille, ja polvistui eteeni avaamaan sepalustani. Vaikka reaktiokykyni yleensä onkin kuin teini-ikäisellä poikasella, tapahtui kaikki oikeastaan sen verran nopeasti ja yllättäen, etten ehtinyt saada vielä kaluani seisokkiin. Narttu sen sijaan toimi nopeasti kuin aikainen lintu, ja nappasi kursailematta madon suuhunsa. Tämä oli sitten ensimmäinen kerta, kun kaluni oli kokonaisuudessaan naisen suussa, joskin vähän vilpillisesti toteutettuna. Tunne oli sen verran kiihottava, että kaluni alkoi heti kovettumaan. Yritin panna urheasti vastaan ja pitää sitä mahdollisimman pitkään nartun suussa, mutta lopulta se tunkeutui kuin väkisin ulos valuttaen limoja pitkin nartun leukaa. Tässä vaiheessa ripsiväritkin olivat jo saaneet osuutensa, ja valuivat silmien alla pieninä mustina puroina.

Naamalle laukeaminen olisi kyllä ollut kivaa, mutta ei vielä ihan näin aikaisin. Niinpä siirsin narttua parempaan kohtaan huoneessa, ja sujautin nahkaiset hihnat ranteiden ympärille. Nämä nahkahihnat ovat kiinni oviaukon molemmin puolin seinissä, ja niitä sai säädettyä lyhyemmälle niin, että nartun kädet olivat yläviistoon sivuille.
Hetken mielijohteesta lisäsin leikkiin pienen rivon yksityiskohdan. Kaivoin käsilaukusta esiin sen saman kirkkaanpunaisen huulipunan, ja maalasin sillä nartun nännipihat loistavan punaiseksi. Sen jälkeen taivutin narttua eteenpäin kasvot vasten lattiaa. Leikittelin hetken sormiani märässä pilluvaossa ja maalasin sitten häpyhuulien reunatkin irstaan punaisiksi.

Itse tunnelmassa oli jo jotain niin kinkyä ja kiihottavaa, että nautiskelin mielelläni työnnellen hitaasti kulliani syvälle märkään reikään. Se kiihotti myös narttuakin. Olen harvoin nainut ketään sessiossa niin nautiskelevan rauhallisesti kuin nyt. Mietiskelin siinä samalla, miten oikein laukeaisin parhaiten nartun kasvoille, kun pitäisi ensin kiertää nopeasti etupuolelle. Mutta sitten se kiihottuminenkin katkeaisi, ja laukeaminen ei ehkä onnistuisi, paitsi ehkä runkkaamalla. Niinpä ajattelinkin mennä niin kuin hyvältä tuntuu, ja jatkoin naimista samaa verkkaista ja niin samettisen sivelevää tahtia, kunnes laukesin aika poikkeuksellisenkin voimakkaasti.

Vetäydyin lauettuani, ja kaluni luiskahti ulos limaisesta vitusta. Narttu jäi paikoilleen takapuoli pystyssä ja pillu ammollaan. Tartuin kiinni hiuksista ja nuoletin kaluni puhtaaksi.
Työnsin sormeni hänen sisäänsä. Olen viime aikoina runkannut narttua lähes poikkeuksetta neljällä sormella niin syvälle kuin peukalo vaan sallii. Se on samalla myös harjoitusta. Ennen pitkää tämä isopilluinen pikkuhuora oppii nauttimaan enemmän muistakin isoista asioista. Isopilluinen on omassa tapauksessani sanottu pelkästään positiivisessa mielessä.
Työntelin sormiani sisään, vedin niitä ulos, ja työnsin spermaiset sormeni nartun suuhun. Tyhjensin näin pillun spermastani. Jatkoin sen jälkeen neljällä sormella runkkaamista, ja hieroin toisella kädelläni klitorista. Kun narttu oli laukeamassa, poimin molemmat nännin vasemman käden sormieni väliin ja venytin ja nipistin niitä tiukasti. Se toimii pienenä lisäkiihokkeena nartulleni, minulle likaisen mielen omaavana tekijänä jopa vähän enemmän.



Juttelimme tästä kokemuksesta, ja molempien mielestä se oli piristävää vaihtelua. Narttuni oli jo pidemmän aikaa ajatellut yllättävänsä minut tuollaisella huorajutulla, kun tiesi minun "salaa" sellaisesta fantasioivan. Tuo sperman kauhominen suuhun on omasta mielestäni himpun verran ällöä, mutta tavallaan myös nöyryyttävää ja siksi kiihottavaa. Myös narttuni nauttii siitä jollain tuhmalla tavalla, mutta tarkempaa selitystä en ole vielä saanut ongittua esiin.
Jos minulla olisi käytössäni toinenkin narttu samaan aikaan, antaisin toisen ratsastaa sylissäni selkä minuun päin, ja antaisin laukeamisen jälkeen toisen nuolla spermat suoraan toisen pillusta.